Musta ja karvainen mieheni ja muuta tarinaa murrosikäsistä

Kuka sanoi, että murrosikäiset ovat kamalia?! Ei ne ole. Ne on ihania. Oikeesti. Ainakaan jos ne ei ole omia... :P Tai no, voisin mie muutaman salakuljettaa kotiinkin, on ne niin hyviä tyyppejä. Jos nauru pidentää ikää, niin pelkästään tän päivän perusteella elän satavuotiaaksi. Tän open pitäis opetella tekemään nuttura ja pitämään naamansa peruslukemilla. Vaan kun väkisin rupeaa hymyilyttämään!

Eilisiltana jouduin lähtemään iltajuoksulle meidän oman murrosikäisen kanssa. Tulin jumpasta ja herra tuli minua vastaan. Jäi istumaan tielle, eikä suostunut liikahtamaankaan. Pakko oli sitten kirmata kissan kanssa pimenevässä metsässä. Yön hän nukkui tietenkin minun jalkojen päällä.















Sillä aikaa, kun vaimo juoksee jumpassa, valmistuu talon yläkerta. Tässä tosin kuvia vain talon ulkopuolelta. Kuistit ovat kesän saavutuksia, mutta huomatkaa erityisesti viheriöivä piha!















Kulku yläkertaan tapahtuu tällä hetkellä tätä kautta. Tai on siihen siis tikapuut olemassa, ettei ihan palotikkaiden kautta tarvitse hyppiä...
















Radioaktiivinen lapamato valmistui eilen illalla.




















Malli: Ruffles, Scarf Style
Lanka: Kitten mohair vajaa 2 kerää.
Pituus: n. 180 cm

Nyt pitäisi sitten päättää jatkanko keskeneräisiä neuleita, vai aloitanko sittenkin uuden neuleen. Arvatkaa kolme kertaa, kumpi houkuttaa enemmän?!