2.7.07

Kukkilintu, onnenlintu


Olen itkenyt lakkaamatta
läpi päivän keväisen.
Ja minun sydämeni tuska
on vuorenkorkuinen.

Mutta pieni peipponen lensi
minun ikkunani taa.
Ja se lauloi hurmaantuneena,
ja sen riemua helisi maa.

Oi Jumala! Sydämessäni
on aivan pimeää.
Ja kuitenkin peipponen lauloi.
En voi sitä ymmärtää.

Peipponen
- Saima Harmaja 1931 - (Huhtikuu, 1932)




Eilen alkoi Kukkilintu piirtyä paperille. Illalla ensimmäinen neuleversio pääsi puikoille harmaa-punaisena, mutta en ollut reunaan tyytyväinen. Tänä aamuna onnistuin pudottamaan yhden puikon terassin lautojen välistä ulottumattomiin, joten oli pakko pyörähtää heti aamutuimaan kaupassa hakemassa useammat nro 2,5 sukkapuikot. Nyt ei haittaa, vaikka osa katoaisikin terassin uumeniin. Samalla värit vaihtuivat punavalkoisiksi.

Tulossa on siis karjalaisista käspaikoista innoituksensa saaneet lapaset. Kukkilintu lienee suosituin aihe käspaikoissa. Kukki tarkoittaa kaikkein puhtainta ja rakkainta. Karjalaisille kukkilintu oli kaiken hyvän ja puhtaan vertauskuva. Sen kirjaileminen käsityöhön merkitsi onnen läsnäoloa.

Jospa kukkilinnun neulominen lapasiin soisi hitusen onnea meillekin.

7 kommenttia:

  1. Voi ei, kirjoneulelapasia! Sama kummittelee omassakin pääkopassa, mitä monimutkaisemmat sen paremmat, mutta olen yrittänyt lykätä syksyyn. Ei taida onnistua muiltakaan. Ja ohjehan tulee sitten myös... ? :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi2.7.07

    Ei oo totta! Oon miettiny ihan samaa juttua -- no, tosin en kukkilintua, mutta elämänpuuta. Innostusta on vä-hän rajoittanu tuo täydellinen mitään-osaamattomuus kirjoneuleiden suhteen. Eiköhän sitä jotakin kuitenkin..
    Odottelen innolla!

    VastaaPoista
  3. K ja Ultimecia: Aihe on pyörinyt mielessä jo pari vuotta ja viime neuletapaamisessa tuli asia puheeksi. Eli nyt tai ei koskaan. Ja ohje on tulossa, yritän ennättää tehdä syksyn Ullaan.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi2.7.07

    Tuskin maltan odottaa! Suotuisia kelejä!

    VastaaPoista
  5. Kaunis ja koskettava runo. Ja tuskin maltan odottaa lapasten ohjetta, vaikka mä olen kyllä aika huono tekemään kirjoneuleita... mäkin voisin tarvita vähän onnea...:)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi4.7.07

    Minä ootan jo puikot tanassa :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi8.7.07

    Hei! Sivuiltasi on ennen löytynyt lapasten ja sukkien kokotaulukko, mutta nyt linkki on rikki. Olisin tosi iloinen, jos saisit taulukot takaisin nettiin, niistä nimittäin olisi hurjasti hyötyä esimerkiksi Vaakan ekaluokkalaiskeräyksessä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!