20.9.07

Sukkia hylätyille lapsille

Näin alkuun pitää todeta, että kannattaisi varmaan blogata vähän useammin, ettei meinaa unohtaa bloggerin salasanaa..

Vointi on hyvä, taukoa olen pitänyt aluksi raskaudesta johtuvan väsymyksen ja nyt työkiireiden takia. Neuleita on valmistunut blogitauon aikana jonkin verran, pääasiassa vauvaneuleita. Oliko yllätys? Kuvia niistä lupailen edelleen kohta, pian, ihan heti!

Lapasvaihtolapaset saapuivat perille ja ne olivat täydelliset! Kirjoitan niistäkin enemmän toisella kertaa, ehkä jo huomenna. Tällä hetkellä tuli tärkeämpää kerrottavaa. Etenkin niille, joiden neulomistahti on hivenen tehokkaampi kuin tämän palleron.

Venäjällä elää sairaaloissa paljon hylättyjä lapsia (ei liene yllätys kenellekään). Heistä voit lukea tarkemmin täältä.
Kuulin sivustosta Liekun kautta. Käynnissä on kuitenkin sukkakeräys, johon haluaisin haastaa kaikki blogini tilaajat. Sukkia tarvitaan 167 paria, vastasyntyneestä kokoon 27. Lisätietoja löytyy nettisivulta, kopioin pääasiat tähän:

Yhdistyksemme uusin projekti nimeltään Lämmitä pikkuvarpaat 2007 on avattu.
Projektin tarkoituksena on kiinnittää ihmisten huomiota meitä lähellä olevien hylättyjen lasten ongelmiin. Oikeastaan jokainen meistä voi vaikuttaa tilanteeseen. Annetaan palan lämpöä näille hylätyille lapsille. He tarvitsevat sitä todella paljon, edessähän on kylmä talvi.
Tarkoituksemme on kerätä neulottuja villasukkia kaikille avustuskohteemme lapsille. Lapsia on 167!Projektin voi osallistua seuraavalla tavalla:
- Neuloa lasten villasukkia, mieluummin pitkävartisia. Neulelangaksi sopii puhdas villa- tai sukkalanka. Sukkien koot ihan vastasyntyneiden koosta kokoon 27. Kiinnittää sukkaparin sukat keskenään langalla, jottei sukat katoa vahingossa.

- Valmiit sukat voi lähettää osoitteeseen: Kukolantie 3 c 13, 20900 Turku, Maija Suomalainen (yhden sukkaparin postikuluiksi tulee 0.70 cnt) tai tuoda ne Maijalle samaan osoitteeseen. Häneen voi ottaa yhteyttä sähköpostitse: suomalainen.maija@kolumbus.fi

Olisi kiva kuulla, jos otit haasteen vastaan! Ja haastetta saa toki viedä eteenpäin!

23 kommenttia:

  1. Anonyymi20.9.07

    Sinulta puuttuu tuon sivuston osoite, mutta löysin sen muuta kautta ; ) Jos millään ehdin niin tähän olisi ihana osallistua! Kosketti!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi20.9.07

    Ihanaa että sinustakin kuulee. Juuri tuossa pari päivää sitten ajattelin että mitäköhän Tiinalle kuuluu kun ei ole blogannut pitkään aikaan.
    Tärkeä keräys!

    VastaaPoista
  3. Jos vain suinkin saan itsestäni irti kiireiden keskellä, osallistun. En kestä lasten hätää, se on niin surullista :(

    VastaaPoista
  4. Mä aloin jo huolestua kun susta ei kuulunut mitään! Täytyy pistää harkintaan tuo sukkaprojekti, tärkeä asia.

    VastaaPoista
  5. Hienoa, että sinustakin kuuluu taas! :o) Pyrin osallistumaan edes yhden sukkaparin verran, sen lupaan.

    VastaaPoista
  6. Saanko linkittää tuon tekstin Sukkasato-tempauksen blogiin? Meillä on omien sukkaneulojaisten lisäksi tarkoitus neuloa sukkia Venäjän vankiloihin, ja tämä tempaus sopisi siihen rinnalle erinomaisesti.

    VastaaPoista
  7. Hauska lukea kuulumisiasi taas!
    Luin tästä haasteesta MakePeacen blogista jo, ja kuulostaa hyvältä. Yritän tehdä ainakin yhdet sukat keräykseen!

    VastaaPoista
  8. Kaisa: Linkitä ihmeessä! Mitä useampi tietää asiasta, sitä enemmän sukkia valmistuu!

    VastaaPoista
  9. Kaisa: Linkitä ihmeessä! Mitä useampi tietää asiasta, sitä enemmän sukkia valmistuu!

    VastaaPoista
  10. Sain nyt vihdoin neulottua viime syksyllä Kristelin järjestämässä SNY:ssä lahjoittamistasi langoista lapaset Kirikindad -kirjan mallilla. Ajattelin tulla kertomaan, jos haluat vilkaista, mitä olen saanut aikaan. :) Voisin yrittää myös ainakin yhden sukkaparin neuloa keräykseen.

    VastaaPoista
  11. Anonyymi21.9.07

    Laitan kahdet sukat matkaan :)

    VastaaPoista
  12. Anonyymi21.9.07

    Tämä keräys kuulostaa sellaiselta, että minäkin voisin saada aikaiseksi vaadittavan yhden sukkaparin! Lupaan ainakin yrittää :-)

    VastaaPoista
  13. Mukana ollaan!! Laitan haasteen myös omaanblogini!

    VastaaPoista
  14. Anonyymi21.9.07

    Hei, kiva "kuulla" sinusta ja hyvää vointia edelleen!!!

    Minäkin vastaan tähän haasteeseen, kun olen tehnyt toiseen keräykseen luvatut ja parit "omat tilatut" sukat valmiiksi.

    VastaaPoista
  15. Onnea odotukseen, aiempi tekstisi oli jäänyt lukematta.
    Hyvää asiaa täytyy harkita. Sukathan kyllä tulisivat suht vaivattomasti, ja eiköhän kotoa löydy lankaakin...

    VastaaPoista
  16. Ilmoittaudun mukaan talkoisiin! Ensimmäinen pari on jo lähestulkoon valmis, mutta eiköhän minulta riitä aikaa ja lankaa vielä toiseenkin pariin. Hyvä ajatus ja toivottavasti mukaan lähtee paljon sukkapareja pieniä varpaita lämmittämään. Luin tempauksesta Sukkasadon yhteydestä.

    VastaaPoista
  17. Anonyymi26.9.07

    Tähän haasteeseen tartuin ja valmiina odottaa jo yksi sukkapari, tiedä jos innostun vielä lisääkin! Anopin haastoin mukaan myös joka on mielettömän nopea kutoja - saas nähä miten iso nippu "meijän" suunnalta siis pieniä varpaita lämmittämään lähtee!

    VastaaPoista
  18. Anonyymi26.9.07

    Löysin haasteen ja napin Kerällä-blogista.Liityin mukaan.On tärkeä ja hyvä asia.Koskettavia tarinoita pienistä ihmisistä.

    VastaaPoista
  19. Eksyin tänne vahingossa, mutta minäkin otan haasteen vastaan ja pistän eteenpäin :)

    VastaaPoista
  20. Anonyymi12.10.07

    sulla on joku pirre-sensuuri, oi armas naapuri, sillä kirjoitukseni katosi bittiavaruuteen.
    sukkakeräykseen en taida kerjetä, mutta edellisestä vinkistä intaantuneena otin yhteyttä hylättyihin lapsiin (tai no en siis lapsiin vaan yhdistykseen) ja nyt on otto-oravan ja miina-makkaran vanhoja vaatteita, leluja, kuvakirjoja etc. lähdössä lapsosille. näin siis kantaa kortensa kekoon hän.

    VastaaPoista
  21. Minäkin olen onnistunut tekemään yhdet pienet sukat keräykseen.

    VastaaPoista
  22. Anonyymi22.10.07

    Yhdet tehty ja toiset tekeillä, ehtinee postiin tällä viikolla

    luvassa pirteää punavalkoista

    VastaaPoista
  23. Anonyymi25.10.07

    kolmet pikkusukat postitettu tänään

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!