7.7.08

Kasvivärjäystä

Onnistuin ottamaan itselleni aikaa saunamökkirakennusprojektin (miehen hommia) ja kesän reissujen (sairaala, sukulaiset jne.) lomassa. Ja mikä olisi kesällä sen rentouttavampaa puuhaa kuin kasveilla värjäys! No, kehrääminen ehkä ja sitäkin on tullut naapurien ihmetykseksi harrastettua samalla kun nukutan Aaroa vaunuissa.

Värjäystä varten olin jo alkukesästä hamstrannut pussillisen punasipulin kuoria paikallisesta automarketista ja toisin kuin naapurissa, meillä kaksilahkeiset osasivat erottaa ne roskista. Lupiineja kävin poimimassa toisen naapurineulojan kanssa. Partiolainen näkyy olevan aina valmis, parin minuutin varoaika riitti!

Koska kasvit olivat tuoreita, niin noin tunnin keittoaika riitti. Ensimmäisistä lupiinilangoista tuli aika haaleita, mutta se johtuu varmaankin siitä, että värjäsin liemellä kerralla aika ison määrän lankaa. Kikkailin vielä liemen happamuuden kanssa ja lisäsin joukkoon ripauksen ruokasoodaa. Tuloksena hieman vihertävämpi sävy, väri muistuttaa luonnossa Fazerin parhaiden jääkarhukarkkia. Toinen lupiiniliemi oli sitten perinteisempi, mutta kasvinosia oli vähemmän. Jälkivärinä keittelin vielä punasipuli- ja lupiiniliemistä pätkävärjättyä lankaa. Vyyhdin toinen pää oli sipuliliemessä ja toinen pää lupiiniliemessä. Keskiosaa siirtelin kattiloiden välillä, jotta se ei jäisi valkoseksi.






































Vasemmalta: Kaksi vyyhteä punasipuli-lupiiniliukuvärjättyä Pirtin villalankaa, vyyhti lupiinivärjättyä Nallea, lupiinilla värjättyä Pirtin karstalankaa ja pikkunöttönen lupiinilla värjättyä Pirtin kampalankaa.


Punasipulia oli reilusti, joten väristäkin tuli oikein kaunis tumma oliivinvihreä.



















Vasemmalta: Punasipulilla värjätty Trekking, kaksi vyyhteä punasipulin jälkivärillä värjättyä Pirtin kampalankaa.


Neulomiset ovat olleet vähissä, tässä matkaneuleena olleet sukat Aarolle.


















Malli: Omasta päästä
Lanka: Novita Wool
Puikot: 3 mm bambut




Ja jotta muut keskeneräiset neulomukset eivät valmistuisi, päätin aloittaa taas uuden neuleen:



















Malli: Lorelein heinikko uudesta Ullasta
Lanka: Schoeller & Stahl Fortissima Socka mit Bambou, väri 05 Türkis
Puikot: Bambu 2 mm



Lankaakin on tullut ostettua. Ja puikkoja...

7 kommenttia:

  1. Oijoi! Mikä olisikaan parempi maanantain avaus kuin bongaus omasta ohjeesta, näin tuoreeltaan!

    VastaaPoista
  2. Zeska: Pakko oli saada Loreleit heti puikoille, kun sopivaa lankaa tuli kaupassa vastaan. Jopa niin kiireellä, että unohtui vasenkätistää kuviot... Eka kuviokerros meni purkuhommiksi.

    VastaaPoista
  3. Ihanat pienet sukat! Keksitkö tuon varren kuvion itse? Näyttää vähän samalta kuin Ullan Rinsessasetin pipo, joka on tällä hetkellä mulla puikoilla.

    VastaaPoista
  4. SatuK: Kuvio on perinteistä valepalmikkoa, jossa silmukoita neulotaan ristiin. Vähän samaa kuin Hilmassa, mutta tässä silmukat ei mutkittele, menee pelkästään ristiin.

    VastaaPoista
  5. Värjäykset näyttävät upeilta, alkaa syyhyttämään! (se on hyvä.)

    Oli jopa asiaa: Muistin sinua blogissani.

    VastaaPoista
  6. Kauniin värisiälankoja oot onnistunut värjäämään :) .
    Mulla on nuo samat sukat To do -listalla. Kun vaan sais entisiä keskeneräisiä hommia pois puiokoilta.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi13.7.08

    Suloiset sukat ja ihania värjäyksiä! Se on sitten addiktoivaa ja ihanaa puuhaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!