14.2.09

Hamsterineuleita

Huomasin, että osa syksyn neuleista oli jäänyt päivittämättä blogiin. Villahousuja on valmistunut useampiakin kuin nämä, mutta pienemmät niistä ovat jo matkanneet seuraavaan vauvakotiin. Näistäkin ylemmät ovat jo käyneet liian pieniksi, mutta alemmat sopivat vielä niukin naukin. Molempien ohje on omasta päästä, takana korotus lyhennetyin kerroksin, edessä ja takana haarakiila.





























Malli: oma, koko n. 70 cm
Lanka: Twilley of Stamford Freedom Spirit, n. 100 grammaa
Puikot: ehkä 3,5 pyöröt






Alemmissa villiksissä on neulahuovutettu kuvio. Näitä naputtelin oikein urakalla ennen käden murtumista. Kuvat (pöllöjä, sieni ja pupu) lähtivät kaverin mukaan koristamaan uusia villiksiä.





















Malli: Oma, koko n. 75 cm tai L
Lanka: Pirtin ruskea hahtuva
Puikot: 3,5 tai 4 mm



Uusia hamsterineuleitakin olen saanut valmiiksi. Itselle piti saada uudet villasukat, joten neuloin Kertut pari vuotta vanhasta lehmuksenvihreästä Nallesta. Silmukoita 51, puikot 2,5 mm, mallikertoja yhteensä 14 ja monon koko 36.






















Malli: Kerttu-sukat
Lanka: Novitan Nalle, 89 grammaa
Puikot: 2,5 mm minipyöröt






Aaro tarvitsee kevääksi uuden hatun. Neuloin Sweet Baby Capin kahdesta eri vihreästä Woolista. Koko pienin, koska lanka oli reilusti ohjeen tiheyttä paksumpaa, mutta puikkokooksi valitsin pienemmät puikot. Aarolla on iso pää (viisas lapsi, tulee äitiinsä ja isäänsä ja aivot tarvii tilaa jne läpäläpä), mutta silti. Pipon koko on suunnilleen vastasyntyneelle sopiva! Pipo ei kinnaa niinkään leveydestä, mutta korkeus on mallia juutalaisten kipa.. Tarvinneeko sanoa, että uusi versio on jo puikoilla, tällä kertaa isoimmat silmukkamäärät ja mallikertoja reilusti ohjetta enemmän. Mahtuu sitten kouluiässäkin..























Malli: Sweet Baby Cap, pienin koko
Lanka: Novitan Wool, yhteensä 31 grammaa
Puikot: 2 mm ja 2,5 mm

6 kommenttia:

  1. kivat palmikot ylemmissä housuissa!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi14.2.09

    Kaikkia hienouksia taas! Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  3. Hyvää ystävänpäivää!

    Ihania neulomuksia! Tavataan taas!

    VastaaPoista
  4. Kauniit kuviot noissa villahousuissa. Pieni lakkikin on suloinen.

    VastaaPoista
  5. Hauska juttu ;o) Nätti pipo, harmi ettei tullut sopiva.

    VastaaPoista
  6. Ai kuinka herkkuja, eka ja vika!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!