12.4.12

Ihan vaan itelle

 Lasten saamisen myötä itselle neulominen on jäänyt vähän paitsioon. Tuntuu, että joka paikassa pyörii parittomia / vääränvärisiä  /liian suuria/ liian pieniä  villasukkia ja lapasia ja ne ovat lisäksi aina kateissa juuri silloin kun on kiire. Niitä pitäisi neuloa koko ajan lisää. Mutta viime kuukausina olen neulonut vain itselle (ja kehrännyt lankaa -itselle).

Ensimmäisenä valmistui hyvin nopea paksuhkosta langasta neulottu Liesl. Yllättävää kyllä, malli muotoutui muhkeiden muotojeni ylle hyvin ilman mitään muotoiluja. Malli on neulottu ylhäältä alaspäin yhtenä kappaleena. Lankana on Tinttamarellin alekorista ostettu Rowanin Summer Tweed, jota olen haikaillen haaveillut ostavani jo vissiin kesästä 2005 asti.. Jo oli aikakin! Napit ovat ihan perusmallia, puiset Dropsin.


Malli: Liesl suunnittelija Ysolda Teague
Lanka: Rowan Summer Tweed, väri 544, menekki 295 g
Puikot: 5 mm

Päivää ennen retriittiin lähtöä sain valmiiksi toisen nopean ja koukuttajan mallin. Pamuya-huivi on neulottu Wollmeisen pitsilangasta värissä 47Ag. Koska lanka oli ohuempaa kuin mallissa ja halusin reilun kokoisen huivin, jouduin neulomaan jatkoa omasta päästä. Nuotit niihin löytyvät Ravelrystä. Puikoilla on nyt toinen Pamuya, tällä kertaa puuvillaisesta Noron Sekkusta. Tykkään mallista tosi paljon, koska se ei ole niin pitsinen. Graafinen mallineule antaa mahdollisuuden valita yksivärisen tai kirjavan langan - molemmista on todella kauniita esimerkkejä Ravelryssä! Ohjeen mukaan lankana olisi Wollmeisen 100 % merinolanka, jota kuluisi hieman yli yksi 150 g vyyhti.


 Malli: Pamuya koko 204 x 74 cm
Lanka: Wollmeise Lacegarn väri 47Ag, menekki 188 g
Puikot: 3,5 mm


Retriittiin osallistujat saivat lahjaksi Veera Välimäen (joka on Vuoden käsityöläinen 2012 -onnea Veera!) suunnitteleman Color Affection-huivin ohjeen. Minä en ole koskaan ollut mikään suuri raitojen ystävä, mutta jokin tässä huivissa viehätti. Se pääsi puikoille heti retriitistä kotiudutta -ja toivuttua. Lanka tosin piti tilata Tinttamarellista, koska en paikan päällä tiennyt tarvitsevani Tuulian lankaa. Ja kun raitoja kerran neulotaan, niin se tehdään sitten kunnon väreillä! Kyllähän tästä vähän pääsiäisraekarkit tulee mieleen.. Värit ovat vielä kirkkaammat luonnossa.





 
Malli: Color Affection suunnittelija Veera Välimäki
Lanka: Knitlob's Lair Väinämöinen väreissä Kurpitsa, Lime ja Villiviini
Menekki oranssi 67 g, vihreä 48 g ja violetti 67 g
Puikot: 4,0 mm


5 kommenttia:

  1. Mikähän noiden parittomien sukkien ja lapasten taika oikeen on. Niitä pyörii meilläki ja oon kyllä joskus neulonu vaan yhen lapasen ku turhauttaa tehä uusia koko ajan. Itelleni en oo myöskään neulonu, mutta nyt on suunnitelmia... Tosin tein yhen tunikan joskus itelleni ja nyt se on suuri laihutusprojektin jäläkeen.
    Kivan vihreän värinen ja keväinen on tuo takkisi. Huivien ystävänä en voi muuta kuin ihhailla näitä tekemiäsi huiveja myös.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Varmaan niitä pitäisi tehdä aina kolme kappaletta samanlaisia. Joskus tein lapasiin peukalon ihan sivuun, en yhtään kämmenen puolelle. Jossain Elisabeth Zimmermannin kirjassa oli vinkki, että lapsille kannattaa tehdä lapaset niin ja neuloa kolmet samanlaiset, niin lapasia voi pitää kummassa kädessä tahansa ja on vielä varalapanen kadonneelle pariksi. Vaan kun jo se toisen samanlaisen tekeminen on tuskaa.. :D

    VastaaPoista
  3. Tyylikäs Liesl, tuo malli on ollut jonossa jo pitkään. Ehdottomasti kesäneuleainesta! Ja mahtavat värit huivissa :)

    p.s. Sylvi lähettää terveisiä!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi26.4.12

    Todella kaunis tuo Pamuya-huivi!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Emma ja Sara!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!