26.4.12

Värjäilyjä

Vähän aikaa sitten iski värjäyspuuska. Valkoinen kehruuvilla tarvitsi väriä. Keväisiä värejä! 

Ensimmäiseksi värjäyskattilaan pääsi loppuläjä World of Woolin BFL-silkkiä. Väristä piti tulla violetimman punainen, mutta aika ärhäkältä pinkiltä tuo näyttää! Ei ehkä ihan oma väri, mutta kenties jotain tyttärelle. Toisaalta pinkki huivi voisi olla kiva.. 
 Sitten kokeilin langan maalaamista sisällä. Kesällä ulkona homma on helpompaa ja turvallisempaa keittiökalusteiden kannalta. Hyvin sujui kuitenkin! Väristä tuli vaaleampi kuin odotin, mutta paljon kivemman värinen. Maalatessa säikähdin, kun varsinkin vihreä ja ruskea näyttivät liian tummilta - tarkoitus ei ollut tehdeä retrohenkistä 70-lukulankaa! Värjäyksen jälkeen tökkäsin langan uuniin, suojana foliota, koska en ole saanut aikaiseksi hankkia uunin kestävää elintarvikemuovia -liekö sitä edes tavan marketeissa myynnissä?

Kuituna ihan tavallinen, mutta ihana Falkland ja tarkoitus lienee päätyä huiviksi.

Rukin mukana tilasin myös kokeiluvilloja Wollincheniltä. Tämä on nimeltään One for All , sisältö mitä lie. Värjätty ensimmäisen villan tavoin kattilassa. Värinä kellanvihreä, höystettynä ripauksella ruskeaa. Tämä villa pääsi jo rukille. Alkuun säikähdin, että olin saanut villan huopumaan, koska se tuntui ihmeen karkealta. Se kehräytyy kuitenkin todella kauniisti, joten huopunutta se ei ole. Villa vaan tuntuu karkealta edellisen BFL-silkin jälkeen.. Tästä yritän kehrätä lapaslangat. 

Kehräämisen ja värjäämisen ohella olen neulonut. Kuten tavallista, monta työtä on kesken. Viime keväänä aloitettu irkkuhuivi sai vähän jatkoa, mutta päätyi marinoitumaan ennalta määräämättömäksi ajaksi mukakiireisempien projektien tieltä. Puikoilla ovat toinen Pamuya Noron Sekkusta ja Featherweight Wollmeisen tummanfarkusta pitsistä. Ja Novitan kirjoneuleliivi jämälangoista odottaa yhä lankojen päättelyä ja nappien ompelua. Väreistä tuli vähän kamalta ja jämälankojen takia langanpäitä on ihan liikaa.. 

Viimeksi on valmistunut tyttöselle Elena Nodelin suunnittelema My Honey. Tyttölapsi täytti huhtikuun alussa puolitoista vuotta, mutta neuloin 3-vuotiaan koon mukaan. Pienempi koko, 2-vuotiaan, olisi varmasti ollut juuri sopiva, mutta halusin hihoihin hieman kasvunvaraa. Ei siitä tullut yhtään liian iso, helmasta ja hihoista olisi voinut neuloa vaikka hieman ohjetta pidemmät! 

Napit neuleeseen löytyivät Etsystä. Lankana on Sublimen Organic Cotton DK, Tinttamarellista. (Voi röhnä, sinne oli näköjään tullut Felted Tweediä vaikka missä ihanissa väreissä!) Kulutus taisi olla n. 4 kerää. Tykkään! Tulee varmasti puettua tytölle kesällä mekkojen pariksi ja koon sopia vielä syksylläkin. Ehkä ei sentään enää ensi kesänä. Eihän ne niin nopeasti kasva, eihän?

6 kommenttia:

  1. Ihanan värisiä lankoja tulossa, eikös ne kinkkupussit ole jonkinlaista elintarvikemuovia ja vois käyttää noissa värjäysjutuissa.
    Pikkuneidin villatakki on kaunis.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi26.4.12

    Suurin osa tuorekelmuistakin kestää ihan hyvin värjäyslämpötiloissa :)

    T. Vendela

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkeistä LeaP ja Vendela! Minä en kinkkua syö, joten mies paistaa kinkun ja pussi on sen takia tuntematon. Taitaa joku sellainen kaapista kyllä löytyä.. Pitääpä kokeilla! Folio on toiminut ihan hyvin, mutta ehkä joku pussi tai muu muovi olisi kätevämpi jos enemmän uunissa värjäilee.

    VastaaPoista
  4. Ihanan värisiä nuo villat :) Ihana on tuo neuletakkikin! Ite en oo vielä tota mallia ehtiny tekemään kun testineuleet vie aikaa mutta kyllä se jonossa on :)

    VastaaPoista
  5. Ihana villatakki tytöllä :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaimat! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!