Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arpajaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arpajaiset. Näytä kaikki tekstit

18.6.17

Podcastin jakso 13 ja pellavahame

Podcastin 13. jakso on katsottavissa nyt. Luvassa mm. synttäriarvonnan voittaja sekä valmistuneiden töiden esittelyä.




Heidin neulehöpinät- podcastin innoittamana päätin vihdoin neuloa itselleni kesähameen pari vuotta marinoituneista Dropsin Bomull-Lin pellavalangoista. Ohjeen otin Dropsin sivuilta, mutta en tietenkään voinut neuloa sitä ohjeen mukaan helmasta alkaen. Loin vyötärön silmukat väliaikaisaloituksella varapyöröpuikon kaapelille, jätin odottamaan ja neuloin vyötärökaitaleen taitteen. Näin sain kätevästi yhdistettyä odottavat silmukat neuleen silmukoiden kanssa suoraan pyöröpuikolta eikä silmukoita tarvinnut ommella neulalla tai siirrellä apulangalta puikolle. Sitten vaan posottelin lisäten silmukoita ohjetta soveltaen. 

Ensimmäinen aloitus hameesta oli aivan liian suuri, joten päädyin pienempään kokoon. Puikot minulla oli reilusti pienemmät kuin ohjeessa, koska halusin tarpeeksi tiiviin neulepinnan. Tiheämmästä neuleesta johtuen ohjeessa annettu lankamäärä ei aivan riittänyt, vaan lankaa meni kerä enemmän. Ja sekin loppui päättelykerroksella! Vaan ei hätää, onneksi lankavarastosta löytyi tarpeeksi lähellä ollutta Dropsin Parisia petrolinsinisenä ja päättelin muutamat loput silmukat sillä. Tarkkaan katsoessa värin erottaa, mutta jos ei tiedä etsiä, niin täydestä menee! 

Ja hameesta tuli ihana! Lanka oli kamalaa neulottavaa, hirvittävän kovaa ja paperinarumaista, halkeilevaakin. Mutta kylvyn jälkeen tästä tuli uusi lempivaate! 


Pellavahame (Ravelryssä I am the Sky)
Lanka: Drops Bomull-Lin sininen 450 g
Puikot: 3,5 mm


Jo aiemmin valmistuneena neuleena esittelen nyt tyttärelle kevätjuhlii lämmikkeeksi neulomani boleron. Ohje on muutama päivä sitten syöpään menehtyneen Anadiomenan eli Elena Nodelin Summer Days. Taattua laatua, todella hyvin ja yksityiskohtaisesti kirjoitettu ohje ja loppuun asti mietityt yksityiskohdat. Lankana bolerossa on tyttären heräteostos parin vuoden takaa, eli Tokmanneilla myynnissä ollut Nako Moonlight. Silkkaa tupperwarelammasta ja kovahkoa kimalletta. Mutta tytär tykkää. Napitkin löytyivät omasta varastosta, taitavat olla jotkin äidin nappikätköstä napatut jostain vaatteesta puretut. 

Summer Days (rav)
Lanka: Nako Moonlight 80 g
Puikot: 3,0 mm



26.3.15

Arvonnan voittaja

Blogin synttäriarpajaisten voittajaksi suoriutui Sude Suden silmukat -blogista. Onnea!
Nyt voin jo paljastaa mitä voitit, lahjakortin lankakauppa Titityyhyn! Toivottavasti lahjakortti tuo elämän räsymattoon vaihteeksi kirkkaampia raitoja.

Täällä on tuskailtu lanka- ja kangasvuoren kimpussa. Olen yrittänyt karsia mahdollisimman paljon turhaa tavaraa pois ja pahvilaatikollinen lankoja ja muovipussillinen kangastilkkuja suuntaa kohti päiväkotia tai lähikoulua. Virpomavitsojen askartelu on vielä kesken, mutta sen jälkeen pääsen askartelutarvikkeiden kimppuun. Lasten mielestä mitään ei saisi vielä pakata, koska he haluavat leikkiä/askarrella/pelata/katsoa juuri niitä tavaroita, joita yritän pakata. :D