Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ohjeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ohjeet. Näytä kaikki tekstit

13.4.17

Anna Karenina rekiretkellä

Ennen joulua julkaisin pari ilmaista sukkaohjetta, Anna Karenina -sukat Ullassa ja Rekiretki-sukat Ravelryssä. Molemmat ovat pitsiset, Anna Kareninat fingering-vahvuista lankaa ja Rekiretket sport-vahvuista, Nallesta neulottu. Linkit sukkien ohjeisiin löydät kuvateksteistä. 


Malli: Anna Karenina (rav)
Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen, väri Eiku
Puikot: 2,25 mm





Anna Karenina -sukissa on pitsineuletta myös kantalapussa. Ohjeessa on yhteensä kolme erilaista pitsineulekaaviota, joten tarkkana saa olla. Sukkien työnimi paskasukat tai itsemurhasukat (purkamisesta johtuen) kertovat paljon. Mutta kivat ja kauniit niistä tuli. Violetit pidin itselläni, mutta pinkin annoin lahjaksi kaverilleni. Pinkeissä pitsineule päättyy jo aiemmin ja se miellyttää omaa silmääni enemmän. 

Malli: Anna Karenina
Lanka: itsevärjätty
Puikot: 2,25 mm


Suomalaisten neulepodcastaajien joulukalenteria varten suunnittelin pikaisesti helpot pitsineulesukat. Lankana on Novitan Nalle. Sukissa on pitsineuleraita keskellä ja sivuilla pitsiset palmikot. Neuloin sukista tarkoituksella itselle liian isot ja annoin ne lahjaksi. 

Malli: Rekiretki (rav)
Lanka: Novita Nalle luonnonvalkoinen
Puikot: 2,5 mm

7.3.16

Uusin Ulla ja Kinosten ohje

Uusi Ulla ilmestyi eilen illalla. Upean kansikuvahuivin ja muiden ihanien neuleiden lisäksi sieltä löytyy ohje myös minulta, Kinos-lapaset.





Sain idean lapasiin miettiessäni, miten lyhennettyjä kerroksia voisi hyödyntää lapasissa. Ja raidat on nyt vaan aina kivoja. Ensimmäisen version lapasista tein vain kaksivärisenä ilman raitoja, mutta se oli vähän tylsän näköinen. Joten raitoja piti laittaa. Ja lyhennettyjen kerrosten väliin vielä yksi raitaosuus. Se oli ainoa, jonka neulominen ei onnistunut kerralla. Aina meinasi kirrata tai vetää  johinkin suuntaan. Nyt se on mielestäni niin hyvä, kun sen vain sain. 




Lapaset on neulottu Dropsin Karisma- ja Cascaden 220 (tuttavallisemmin jesari) -lankojen jämistä. Pohjaväriä harmaata kuluu eniten, mutta lapaset ovat siitä armeliaat, että ne voi neuloa hyvinkin pienistä jämäpalleroista ja juuri niin monivärisiksi kuin sielu sietää. Raitaosuuksia voi halutessaan neuloa myös yksivärisiksi tai tehdä vielä villimmät versiot itseraidoittuvasta langasta. Tai sitten voi pysyä coolina ja tyylikkäänä ja neuloa hililtymmät kaksi- tai kolmeväriset lapaset. Yritän joskus saada aikaiseksi kirjoittaa ohjeen myös alakoululaisen lapsen kokoon, mutta siihen asti kokoa voi yrittää suurentaa tai pienentään lankavalinnoilla. 




Lapasia kuvatessa oli muuten kylmä! Pakkasta oli -25, joten kovin kauaa ei kuvien napsimiseen mennyt!


(English translation of Kinos mittens is available as a free Ravelry download)

27.10.15

Sukkien kokotaulukko

Vanha sukkien kokotaulukon linkki oli lakannut toimimasta, samoin samalta sivustolta löytyneet vanhat neuleohjeet. Sivulla toimi ensimmäinen neuleblogini yli kymmenen vuotta sitten, enkä enää muista tunnuksia tai salasanaa sinne. 

Mutta ei hätää, voit ladata kokotaulukon pdf-tiedostona. Linkki ohjaa sinut Google Driveen. 

Tiinan sukkien kokotaulukko, PDF

Kommentit ovat kivoja, joten olisi kiva kuulla, jos taulukosta on ollut hyötyä! 

Kuvattomat postaukset ovat tylsiä, joten lätkäistään tähän sitten vaikkapa lauantain neulepäivästä ostamani Kraft Hand-Dyedin MCN DK-lanka (merinoa, cashmiria ja nylonia, hence the name), värissä Ashes. Tästä tulee isona pipo! 


8.4.15

Alennuskoodi

Kevään kunniaksi Terhen-sukkien ohje on  huhtikuun loppuun asti myytävänä puoleen hintaan Ravelryssä koodilla "springsocks". Olkaa hyvä!





Langaksi sukkiin kannattaa valita fingering tai light fingering -paksuinen sukkalanka (100 g = 400 tai 420 m, ei yhtään paksumpi lanka) ja säätää puikkokoko vastaamaan ohjeen tiheyttä. Todennäköisesti saat valita sukkiin normaalia pienemmät puikot. Kooksi kannattaa valita se pienempi koko, ellei käsialasi ole supertiukka ja jalkasi erittäin leveä. Sukat on neulottu varpaasta varteen ja lisätietoja löydät Ravelryn ohjesivulta.