6.12.05

Lempparineuleeni 2005

Koska neulevuosi 2005 ei ole vielä läheskään lopuillaan, en julista perinteistä neuletilinpäätöstä. Sen sijaan kerron teille lempineuleistani tältä vuodelta. Minusta ainakin tuntuu, että olen saanut tänä vuonna aikaiseksi todella vähän neulomuksia, mutta onhan noita muita kiireitä ollutkin...

Ehdottoman ykkössijan saa Birch-huivi, jota olen toistaiseksi käyttänyt ainoastaan hääpäivänä. Huivin neulominen oli rentouttavaa ohuesta langasta huolimatta, kunhan selvisi alun yli kahdensadan silmukan luomisesta! (Anteeksi kuvan huono laatu, kuva on koevedoksesta skannattu..)



















Kakkoseksi suoriutuu Misty Garden




















Kolmossijalle pääsee Fifi, jonka neuloin mustasta Kid Mohairista alkuvuodesta. En ole oikein osannut käyttää Fifiä, töissä se on hieman hankala.















Pelkkiä huiveja?

Jaetun nelossijan saavat ponchot, joita tuli käytettyä paljon kesällä:








































Vitoseksi voisin sijoittaa lapaset, jotka eivät ole omassa käytössä. Kuvio oli kiva kirjailla silmukoita jäljitellen -en ollut tehnyt sitä pitkään aikaan.


1 kommentti:

  1. Tyrmäävä hääkuva! Ja muutkin neuleet vievät jalat alta! Waude!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!