Ehdottoman ykkössijan saa Birch-huivi, jota olen toistaiseksi käyttänyt ainoastaan hääpäivänä. Huivin neulominen oli rentouttavaa ohuesta langasta huolimatta, kunhan selvisi alun yli kahdensadan silmukan luomisesta! (Anteeksi kuvan huono laatu, kuva on koevedoksesta skannattu..)

Kakkoseksi suoriutuu Misty Garden

Kolmossijalle pääsee Fifi, jonka neuloin mustasta Kid Mohairista alkuvuodesta. En ole oikein osannut käyttää Fifiä, töissä se on hieman hankala.

Pelkkiä huiveja?
Jaetun nelossijan saavat ponchot, joita tuli käytettyä paljon kesällä:


Vitoseksi voisin sijoittaa lapaset, jotka eivät ole omassa käytössä. Kuvio oli kiva kirjailla silmukoita jäljitellen -en ollut tehnyt sitä pitkään aikaan.

Tyrmäävä hääkuva! Ja muutkin neuleet vievät jalat alta! Waude!
VastaaPoista