7.1.06

Ostetaan aikaa halvalla!

Ääh, pitäis ennättää nuo bloginapitkin järjestellä paremmin. Taidan ottaa nykyiset vielä pois ja lisäillä niitä sitten joskus paremmalla ajalla...

Päivät menee aika tiukkaan rakennuksella. Vasemman käden ranne on kuin tulessa. Saumausainetta on tosi kivaa hangata lattialaatoista polvillaan. Kolmekymmentä neliötä on yllättävän iso ala. Ja lisää laattaa tulee puhdistettavaksi joka päivä! Ja kun riittäisi edes yksi hankauskerta, vaan kun ei! Eipä tulisi kipeällä kädellä mieleen neuloa, jos vaikka aikaa olisikin. Vaihtolapasista onneksi jo toinen pari on valmiina...

Kasperi voi jo paljon paremmin, häntä alkoi parantua kun sain puristettua mätäpaiseen hännästä. Kissa hieman huusi, mutta saman olisivat tehneet (varmaan vähän hienovaraisemmin ;)) eläinlääkärissäkin. Häntää ei enää arista yhtään ja haavatkin ovat alkaneet parantua.

Hieman hirvitti jättää kissaa yksin kotiin kaulurin kanssa. Kasperi lamaantui täysin. Se tohelo yritti kulkea varovaisesti seinänvierustoja pitkin, mutta onnistui jotenkin juuttumaan kiinni oven saranoihin! Syötettiin kissa ihan ähkyyn ja jätettiin se sitten nukkumaan. Ja sieltähän se kissa löytyi, sängystä, ihan samasta paikasta nukkumasta, kuin mihin se jätettiinkin! Kaulurin laitoin enää tänään vain aamupäiväksi meidän rautakauppakierroksen ajaksi, että haavavoide ennätti vaikuttaa. Nyt Kasperi on jo juoksennellut ihan normaalisti!
Huomenna illalla tulee nykyiseen vuokra-asuntoon katsoja, pitää vissiin vähän siistiä paikkoja... Nykyinen asunto on toiminut viime viikot lähinnä nukkumapaikkana ja siellä kodissa vietetään enemmän aikaa..
Ai niin, tammikuun MagKnits on ilmestynyt! Pikavilkaisulla näytti olevan lastenvaatteita tarjolla. Plääh! :(

5 kommenttia:

  1. Anonyymi8.1.06

    Ekkö tykkää lapsista.. no ei kai..
    olihan siellä se kiva kaulaliinan ohje ainakin. Ei sitten kyllä paljon muuta. Kiva että kissa voi jo paremmin.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi8.1.06

    Lasten vaatteita, blääh! Sama kommentti täälläkin, eli lapset on ok, mutta kun ei niitä ole itsellä, kaipaisi myös muita ohjeita!

    VastaaPoista
  3. Hyvä että kisu voi paremmin. Meinasin myös neuvoa puhkaisemaan paiseen, mutta sehän olikin jo tehty... Miun vanhempien kissa saa tasasin välein turpiinsa... melkosen usein haavat tulehtuu... käy noin... isäpuoli taitaa hoitaa puhkasemisen ja haavan desinfioinnin... yök sitä löyhkää :( Mutta auttaa...

    Täytyy vilkasta vielä lastenvaatteet, vaikka niille on vähiten tarvetta tässä taloudessa...

    VastaaPoista
  4. Anonyymi8.1.06

    kiitti... nyt sitten on sain lisättyä oman blogini kanssa sinne listalle, kun vinkkasit asiasta! :)

    VastaaPoista
  5. Olisin puhkaissut mätäpaiseen aiemmin, mutta se oli piilossa karvojen seassa ja vieressä kaksi puremajälkeä, joiden luulin märkivän. Kannatti puhkaista, vaikka aikamoinen rääkyminen kuuluikin. Kissa varmaan jotenkin tajusi, että yritän auttaa sitä (enkä satuttaa), ja antoi ronkkia haavoja ihan hyvin. Seuraavan kerran taidan jättää Jannelle...

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!