9.4.06

Ei vielä..

Vielä ei ole näkynyt yhtään virpojaa. Voisin jopa virvotuttaa itseni noidalla, vaikken yleensä noidiksi tms. pukeutuneita sisään laskekaan. Ei ne ole oikeita virpojia! ;D Mutta tälla alueella taitaa olla liikaa junantuomia. Ei yhden yhtä virpojaa. Pöh! No, Janne saa syödä Kinderit. (Ja voin minäkin vähän maistaa... ;D)
Perjantaina oli Lautasuon koululla (5.-6. -luokkalaisten koulu) virpomavitsojen siunaustilaisuus. Vitsat saapui siunaamaan harvinaisen rempseä ortodoksipappi. Hienosti jaksoivat meidän koulun "isot" kuunnella! Muutamalla oli edellispäivänä hätä, että näinköhän ennättävät koulussa vitsoja askarrella..
Sain juuri tämän pyhäpäivän työt tehtyä. Muista pyhittää jne. Niinpä niin. Eipä tuohon mennyt kuin vähän yli kaksi tuntia, kun tiukkaan väänsin. ACBC... Nyt voinkin sitten hyvällä omatunnolla pistellä hieman Archieta. Palmikkotakkia en ompele, ennen kuin saan Annelta lankakerän. Pistelyn jälkeen aloitan vauvaneuleen, laskettu räjähdysaika taisi olla viime viikolla. (Töissä kun tästä yhteisestä tutusta puhuttiin, niin sanoivat, että sillä se sieltä tulee millä se on sinne mennytkin. Kuulemma! ;D)

5 kommenttia:

  1. Virvon, varvon, tuoreeks terveeks
    tulevaks vuodeks.
    Vitsa sulle, hmmmm..... Kinderit mulle ;)!

    Käykös tällainen etävirvonta?
    Meillä on olis vielä pari vitsaa jäljellä, kun isompi neiti tuunasi eilisen päivän aikana melkoisen kimpun . Kohta lienee virpomiskierrokset tehtynä ja saalis laskettuna.
    Mukavaa palmusunnuntaita :)!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi9.4.06

    mikä vika noidiss on? ketkä sitten saavat virpoa?

    VastaaPoista
  3. Heh, meillä kävi oven takana kerralla 7 virpojaa, kummilapsen perhe (4 lasta) ja heillä tilapäisesti majailevat tuttavaperheen lapset (3 kpl). Se on ennätys, yleensä ei käy yhtä paljon edes koko päivänä. Itse asiassa vasta parin viime vuoden aikana on ylipäätään käynyt virpojia.

    Anonyymille: meillä Itä-Suomessa virpomiseen ei ole alun perin liittynyt pukeutumista, se on lännestä tullut perinne.

    VastaaPoista
  4. Ja virpominen on alun perin ollut uskonnollinen toimitus, virpomalla on tavallaan siunattu virvottava. Ja noidat ovat ristiriidassa sen kanssa.

    Kummitytöt asuvat Etelä-Suomessa, joten hekään eivät pääse raihnaista virpomaan. "Emännälle perä levvee!" (No se on ihan omasta takaa!) ;D

    VastaaPoista
  5. Mä en pidä palmusunnuntaista ja karkin "kerjäämisestä" virpomalla. Minä sovin etukäteen kenen luona käydään virpomisreissulla.

    Jaksuja sinne, koitapa saada hyvät hakemukset aikaiseksi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!