11.4.06

Ei tunnu missään!

...vielä. Ehkä puudutusaine vaikuttaa vielä, mutta luulin luomenpoiston lantiosta sattuvat enemmänkin. Olin jopa varautunut vilahtamaan ilman farkkuja ulos terveyskeskuksesta, mutta onneksi ei tarvinnut. Tarkennettakoon kuitenkin, että minulla oli pitkä toppatakki päällä. Eilen oli sipulikoulupäivä, joten takki oli puhdas pyörittyään jokaviikkoisen kierroksen pesukoneessa (Joo, ei se enää ole kovin lämmin, mutta sopivan halpa uhrattavaksi työn takia. Villakangastakkia ei viitsisi joka viikko pestä. Ja ei, haju ei lähde tuulettamalla, pitää pestä.)

Koska ennen arvauskeskusta jäi sopivasti aikaa, ajoinkin Joen Langan kautta, enkä metsiä pitkin oikoreittiä. Joen Lankaan oli ihan oikeasti asiaa, piti hakea napit vauvaneuleeseen, jonka aloitin sunnuntai-iltana. Neuletakin takakappale valmistui eilisessä neuletapaamisessa, joka järjestettiin poikkeuksellisesti maanantaina Katin kunniaksi. Ja hauskaa oli. Lähtiessä tapasin mieskolleegan Tähden portaikossa ja hän ihmetteli mistä olin tulossa. Varauduin tänään vastaamaan kysymykseen "Mistä te siellä neuloessa juttelette?" kertomalla aivan totuudenmukaisesti, että siitä mistä naiset nyt yleensä puhuvat, seksistä ja tisseistä tietenkin! ;D Ei tarvinnut.
Joen Langasta tarttuivat mukaan siniset sydännapit ja kerä kirjavaa Sirdar Snugglyä. Kotona postilaatikossa odotti paketti, jonka arvelin olevan puuttuva NHV-paketti. Eipä ollut, vaan kerä Samosta Annelta!


Kuvassa vasemmalta kerä Samosta (näyttäisi olevan melko lähelle oikeaa sävyä!), kerä kirjavaa Sirdaria ja harmahtavansininen vauvaneuletakki. Olen vielä aivan varma, että vauva on tyttö! Kaupassa kerä näytti harmaammalta, mutta itse asiassa tuo väri sopii molemmille, koska ei ole sellainen ällö vauvansininen!

Tässä vielä herne, ei nenään vaan suuhun! ;D





















Nyt voiskin sitten mennä sohvalle neulomaan ja odottelemaan miestä töistä. "Aijai kun sattuu!"No, alko miulla menkatkin...

4 kommenttia:

  1. Lantiosta? Kokeile poistattaa kasvoista! No ei vaisinkaan, suhteellisen helppo oli mulla ainakin poistattaminen. Huomenna onkin tikkien poisto. Pikaista paranemista sinnekin suuntaan!

    VastaaPoista
  2. Enpä muistanut eilen kehua - se tuo vauvan takkin pinta näyttää söpöltä ehkä juuri värin takia

    VastaaPoista
  3. Minulta poistettiin kerran pari luomea keskeltä selkää, siitä luun päältä. Sanoin monta kertaa kirurgille, että sattuu eikä ole puutunut nahka siitä kohtaa. Hän vain totesi, että kyllä se näyttää puutuneelta ja kaiveli luomet pois veitsellään. Silloin purin hammasta. Lopuksi hän poisti vielä luomen takapuolen yläpuolelta ja se ei tuntunut miltään, kun oli riittävästi puutunutta läskiä luomen alla.
    Kyllä se siitä paranee. Muista olla kastelematta pari päivää.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi12.4.06

    Sulla on sitten aina hauskat jutut. Käyn täällä blogissasi kurkistelemassa lähes joka päivä, että olisiko sattunut jotain jänskää.
    Ja kiva hernemaa, tuommoisen tahdon minäkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!