12.4.06

No nyt tuntuu...

Auts! Haavaan alkoi koskea, kun puudutusaineen teho hävisi. Miten kolme tikkiä voi sattua niin paljon? Joo-o, luomi oli aika syvällä ja iso, ja haava sijaisee paikassa johon kaikki mahdolliset vaatekappaleet, ehkä hijabia lukuunottamatta, hankaavat ja jossa iho joutuu jatkuvasti venymään eri suuntiin.

Töissä olo oli yhtä tuskaa, jonka varmaan pystyi ähinästä ja epämääräisistä ilmeistä hyvin päättelemään. Voi, kun olisi työpaikka, jossa voisi istua koko päivän saman työpöydän ääressä. Vaan kun ei! Tänään olen tehnyt suunnilleen kaikkea volttia ja kuperkeikkaa lukuunottamatta! Vitsailinkin jo eskarissa, että taidan kulkea lopun työpäivän alushousuissa! Kun vihdoin viimein sain hilattua itseni autoon, käänsin penkin mahdollisimman pystyyn asentoon. Eipä paljon auttanut! Oli aika tuskaa nousta ylös autosta. No, meillä autopaikat ovat vielä aika jyrkässä rinteessä ja tällä hetkellä aika upottavaa juuri sulanutta hiekkaa.

Eikä vieläkään Hemmelig Venn-pakettia. Pöh! Taitaa olla miun osalta viimeinen kerta. Aika pettymyksiä ovat suurin osa tämän kierroksen paketeista olleet. Tai, jos edes saisi sen paketin...
Edit: Y-kromosomi edelleenkin, eli siniharmaa on enemmän kuin ok!

6 kommenttia:

  1. Onkohan paikkakuntanne veteen lorautettu y-kromosomiliuosta?
    Kivuliaalta kuulostaa tuo haava. Ota pääsiäisenä rennosti.

    VastaaPoista
  2. Hep. Multa poistettiin ahterin yläosasta kookkaahko luomi edellisjoulun aikoihin. Opiskelukaveri otti pari tikkiä pois ihan määrättynä päivänä, mut haava pentele repes auki samana iltana.
    Armaani sai sit toimia haavanhoitoassarina, ja mä neuvoin peilistä katsellen, et joo hyvä, venytä just noin sitä reunaa ja sit laitat sen perhosteipin siihen, älä tökkää sormeas sinne haavaan, ettei mee pöpöjä. Arpi on r-u-m-a. Jaksuja!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi12.4.06

    No, kaverisi on varmasti joutunut kestämään vielä pahempaa...

    VastaaPoista
  4. ja nyt kaikki eskarilaiset kertoivat kotonaan, että meidän ope tahtoo olla vain pikkarit päällä meidän kanssa...

    VastaaPoista
  5. ...iik! Pedofiiliskandaali! :) No emmie nyt sentään lasten kuullen sitä sanonut! ;D

    VastaaPoista
  6. Niin, kaveri on joutunut kokemaan oikeasti vaikeita ja rankkoja aisioita, kuten lähiomaisen kuolema muutama kuukausi sitten(tuttua myös minulle, kerralla tuplana), joten en usko synnytyksen nyt niin paha kokemus olleen...
    Tai enhän minä elämästä mitään tiedä, koska en ole äiti! ;D Sehän se on se elämän suurin saavutus...

    Tarkennettakoon vielä, että tämä ihminen on lähestulkoon ainoa, joka saa minut edes harkitsemaan lasten hankkimista. Häneltä olen oppinut, ettei vauvoista tarvitse hössöttää, eivätkä aivot välttämättä sula lapsen myötä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!