5.4.06

In your head, in your head, Zombie, zombie, zombie,

Olo on kuin zombiella. En ole saanut nukutuksi kunnolla moneen yöhön. Nukahdan kyllä, mutta herään aamuyöstä enkä saa enää unta. Työasiat alkavat pyöriä mielessä, joten tuleepahan käyttettyä sekin aika hyödyllisesti! ;) Aamulla olo on yhtä väsynyt kuin illalla. Meinaan nukahtaa rattiin, joten taidan olla aikamoinen riski liikenteessä... En tiedä mikä on, onko tämä jotain raudan tms. puutosta, mutta vähän epäilyttää, koska hemoglobiini on aina ollut vähän liiankin hyvä. Vitamiineja kyllä vedän naamariin muutenkin ihan varmuuden vuoksi. Eikä tämä ole pelkästään viime viikkojena ongelma, eli ei mene minkään kevätväsymyksen piikkiin, koska samanlaista väsymystä on jatkunut jo paljon pitempään. Syökää kalaa!?
Valkoinen palmikkotakki ei ole vieläkään valmistunut, tai ne hihathan siitä meni uusiksi. Illalla jaksan neuloa vain muutaman kerroksen. Jotenkin langan kesken loppuminen vei innon koko neulomiseta!
Plääh! Mutta jotain positiivista; meille tulee tänään uusi keittiön pöytä!
Kuvia sekaisesta talosta (mies osasi valita sopivan hetken ottaa kuvia..) voi katsella täällä. Verhoja ei edelleenkään ole ikkunoissa eikä uusia kalusteita hankita olohuoneeseen ennen kuin yläkerta on valmis. Ja yläkerran rappusten paikan löydätte etsimällä kuvista tietokoneen!

13 kommenttia:

  1. Kivannäköinen talo teillä...
    Jonkun tuollaisen mäkin voisin joskus haluta...

    VastaaPoista
  2. Anonyymi5.4.06

    Hmm...Ethän vain ole pieniin päin? Pidä huolta itsestäsi, Tiinuli. Pian on pääsiäinen ja lomaa töistä. - Keittiö ja muutama muu osa talosta muistuttaa ystäväni L:n taloa.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi5.4.06

    Kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi5.4.06

    Hm, mulle tulee noista oireista mieleen työuupumus tai jokin vastaava. Stressiä yhtä kaikki. Lepäämään sinun pitäisi päästä, mutta eipä taida sinun työssäsi ennen kesää onnistua. Voimia ja tsemppiä, ja anna itsellesi aikaa!

    VastaaPoista
  5. Anonyymi5.4.06

    Sovitaanko, että Pääsiäislomalla unohdat kaiken vähänkin työhön viittaavan, ja lepäät ja nautit olosta!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi5.4.06

    Kuvia ei päässyt katsomaan, sivusto on käyttänyt kuukauden saldonsa tms.
    Juu, kuten Hekla kirjoittaa mullekin tuli mieleen työ- tms. uupumus. Nyt pitäisi kyllä hellittää ajoissa! Sulla on ollut paljon kaikennäköistä tuon rakennusprojektin kanssa. Uupumus on salakavala, sitä ei välttämättä huomaa ja kun se pääsee pahaksi niin paraneminen on hidasta.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi5.4.06

    Harmi kun ei näe kuvia :(

    VastaaPoista
  8. Jaksuja! Kyllä mä näin kuvat.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi6.4.06

    Jos työasiat aamuyöllä pyörii mielessä niin mitä muuta se on kuin stressiä?

    VastaaPoista
  10. Mä näin kuvat, kunhan odotti sen yläreunassa vilisevän luvun verran ;) Melkoinen projekti.

    Anemian voi todeta raottamalla alaluomee, sen pitäs olla melko punertava... mutta väsymys/uupumus tosiaan sopii myös oireisiin... Ota rauhallisesti ja nauti uudesta kodista... :)

    VastaaPoista
  11. Anonyymi6.4.06

    ja kissan kuuluu tietenkin olla saunassa. levollista pääsiäistä

    VastaaPoista
  12. Kuvat kyllä näkyi kun vähän odotteli. Valtava talo! Vau! Harmaa kylppärin lattia on kiva ja hienot jääkaappi/pakastinjutut keittiössä.

    Heräily kuulostaa ihan stressiltä. Lomaa ihan eri ympäristössä silloin!

    VastaaPoista
  13. Anonyymi8.4.06

    Jeps, nyt pääsin minäkin kuviin. Mikä lie häiriö ollut edellisellä yrityksellä.
    Hieno on talo ja talli.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!