8.4.06

Ohoh!

Hieraiskaa silmiänne, hän on tarttunut pitkästä aikaa lankaan ja neulaan:


















Ei, se ei ole yksi niistä jo valmiiksi keskeneräisestä ristipistotyöstä. Se on Archie uusimmasta Cross Stitcher-lehdestä. Sitä on pistelty nyt ehkä tunti. Valmista pitäisi tulla 12 tunnissa.
Tällainen kaunistus löytyi Tokmannilta. Hänen on tarkoitus muuttaa naapuriin, mutta taidan adoptoida hänen sisarensa meille. Tokmannilta löytyi muuten myös... yllätys, yllätys, lankaa! Uutta ompunvihreää Woolia tulevalle isoveljelle.

















Valkoisen Samos-takin kappaleet on nyt neulottu. Lanka riitti juuri ja juuri kapeammiksi neulottuihin hihoihin. Sitä jäi vielä hieman ylikin, mutta ohjeen mukaista kaulusta siihen ei saa. Kappaleiden kokoaminen tökkii, koska neuleesta ei tule sellaista kuin piti. Hävetköön nurkassa, ruoja!

Päivä on tuntunut tosi lyhyeltä, sain nukuttua jopa puoli seitsemään asti, menin takaisin peiton alle ja makoilin (itkeskelin, tuijottelin tyhjyyteen jne. ) puoleen päivään asti. Iltapäivällä Tokmanni-shoppailureissulla poikkesimme kotonakotona, vein äidille (ovat isän kanssa reissussa) Modan ja nappasin kopsut uudesta käsityölehdestä. Äsken kirjoittelin työpaikkahakemuksia (joo, taas se kiva aika vuodesta... ;D).

3 kommenttia:

  1. Anonyymi8.4.06

    eikö novitalla ollut enää sitä lankaa? Luonnonvalkoista Samosta? Mulla olis vähän....

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Novitalla ei ollut enää lankaa. Laitoin sinulle s-postia.

    Olin ostattelemassa aiemmin Vanillan kautta samaa lankaa Starskyyn, mutta lankaa ei ollut kaupassa tarpeeksi. Jotenkin ei silloin tullut mieleen, että voisin ostaa ylimääräisen varakerän meneillään olevaan projektiin...

    VastaaPoista
  3. Anonyymi8.4.06

    Ihana kana, vai pulu, vai ankka...no joku lintu, mutta tosi cool!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!