17.7.06

Postin tuo Pate jokaisen luo

Kiitokset pannulappukommenteista. Lohduttavaa huomata, että edes jotain edistystä käsityötaidoissani on tapahtunut! Olisi kiva nähdä muidenkin lapsuusajan käsitöitä ja askarteluja. Meillä äiti on onneksi säilönyt ison osan käsitöistä ja askarteluista, ihan vauva-ajan piirrustuksista lähtien. Niistä on saanut vinkkiä omaankin työhön, samoja ideoita koulussa kierrätetään edelleenkin!


Posti-Pate ilahdutti tänään laskujen lisäksi lehtipaketilla:














Vasemmalla pitkään himoitsemani Classic Weekend, jossa kannen ihanan kaulahuivin lisäksi oli muutama sormia syyhyttävä palmikkoneule. Keskellä viime talvinen Knitscene. Paljon ohjeita, mutta pää on vielä niin pyörällä, enkä ole ennättänyt lehteen tarkemmin tutustua. Ja sitten! Oikeanpuolimmaisena IK. Nöyrryin ameriikkalaisten ynseän asiakaspalvelun edessä ja ostaa täräytin lehden. Sainpahan vihdoin ja viimein Ikarus Shawlin ohjeen! Ja ihania toppejakin lehdessä on. Olisin voinut neuloa jonkin niistä, jos olisin saanut lehden ajallaan huhtikuussa. Heinäkuun puolessa välissä kesätopin neulominen on... no, jo vähän myöhäistä.

Kirjoitin taas viestin lehden asiakaspalveluun, mutta kertaakaan minulle ei olla vastattu. Tai no, silloin ekaa tilausnumeroa odotellessa tuli vastaus, ja vastattiinpa osoitteen+nimenmuutosviestiinkin.

Mutta maha täynnä pätkiskakkua ei jaksa murehtia (tarjottiin toki naapureillekin). Naapurin pikkuprinsessalla on elokuun välissä 1-vuotissynttärit. Liinun huivin ohella saattaisin ennättää neuloa neidille jotain pientä. Vauvalahjana annoin tossut, hatun ja sukat. Ehdotuksia?

5 kommenttia:

  1. Minä ajattelin tehdä tämän omalle pojalle 1-vuotissynttärilahjaksi: http://knitty.com/ISSUEwinter05/PATTkate.html. Tekee mieli antaa poitsulle muutakin kuin vaatteita tms. kun niitä se saa muutenkin ympäri vuoden. Ja Kate-kissa on suloinen!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi17.7.06

    Saas nähdä kuinka kauan IK vastaa mun viesteihin, toistaiseksi ovat vastanneet, ja nyt lupasivaat lähettää (ekan numeroni) kesänumeron uudestaan. Kuulemma pitäisi tulla kahden viikon päästä....ja kauhistus, sitten niitä saattaa olla mulla kaksi, kun se alkuperäinenkin voi tulla (heidän kommenttinsa). Ihan niinkuin se jotain haittaisi - aina toinen varmaan jollekulle kelpaa!

    VastaaPoista
  3. Minäkin mietin tuota IK:n hankintaa ihan vain Icarus shawlin vuoksi, vaikka olihan siinä muutama muukin ihan kiva malli. Pitäisi päättää pian että ostaako vai eikö, kun seuraava numerokin ilmestyy pian..

    VastaaPoista
  4. Anonyymi18.7.06

    Minä täällä taas! Olen yrittänyt lähettää sulle kuvaa Jaanalle lähettämästäni vaihtohuivista. Jostain syystä posti (luukku - osoitteesi) tulee bumerangina takaisin..... Yritän vielä myöhemmin uudestaan.

    VastaaPoista
  5. Hei, minäkin yritin lähettää postia, että Solelle lähettämäni huivi on valmis ja tänään postitin sen jo. Otin kuvan, mutta filmille. Kestää ennen kuin saan kuvan näytille.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!