26.6.07

Iih, ihania syksyn kirjoja!

Syksyllä ilmestyy muutamia kirjoja, joihin pitää ehdottomasti tutustua tarkemmin.

Interweaven Style-sarjassa ilmestyy kaksi uutta kirjaa, Bag Style ja Folk Style. Bag Style sisältää nimensä mukaan ohjeita neulottuihin ja virkattuihin laukkuihin. Folkkarissa taas lupaa ohjeita innovatiivisiin neuleisiin naisille, lapsille ja kotiin.

Interweavelta ilmestyy myös kirja Best of Interweave Knits, joka sisältää suosikkiohjeita kymmenen vuoden ajalta. Kirjan kannessa komeilee Icarus. Lisäksi ilmestyy mallineulekirjoja. En nyt tiedä, ovatko nämä samoja Harmony Guiden kirjoja, kun ne vanhat (mutta toimivat) läpyskät. Mukana on ollut Erika Knight. Louisa Hardingilta ilmestyy söpöilevä Knitting Little Luxuries. Sukkkakuumeeseen ilmestyy myös peruskirja sukan neulomisesta.

Vogue Knittingiltä ilmestyy uusi kirja Stitchionary-sarjaan. Neljäs kirja käsittelee virkkaamista.
Virkkauskirjaa kiinnostavampi on Voguen sukkakirja.

Mitkä näistä olisi pakko saada? No, ainakin Bag Style alkoi kiinnostaa, samoin Folk Style (tosin Lace Stylekin on vielä ostamatta..). Best of IK kiinnostaa myös, mutta kirjan sisältöön pitäisi päästä tutustumaan paremmin, ettei käy niin, että suuri osa ohjeista löytyy jo lehdistä. Tosin olen tilannut IK:ta vasta pari vuotta, joten tuskin sitä vaaraa on.. Neulekirjastoni kaipailee myös hyvää sukkakirjaa, joten Vogue Knittingin kirja on varteenotettava ehdokas.

Milloinkahan sitä rikastuisi..


(Ai miksi taas kuvaton postaus? No siksi, että kamera on edelleen pikkuveljellä. Jokohan se olisi kotiutunut Reikasta..)

7 kommenttia:

  1. Ouch, mä tilasin just kirjoja ja sit sä esittelet tällaisiä tulevaisuuden juttuja... tervemenoa rahat...

    VastaaPoista
  2. Anonyymi26.6.07

    Sievä kuva, niin kuin mallikin. =)
    Liityin salaiseen vaihtoon.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi26.6.07

    Oijoijoi. Tietää rahanmenoa mullekin syksyksi. Onneksi on töitä vuoden loppuun asti... Melkeinpä on pakko nuo Style-sarjan osat ostaa, kun olen "kerännyt" ne tähänastisetkin. Ja se IK:n kirjakin kiinnostaa kovasti tällaista ei-tilaajaa. Olisikohan syksyllä kimppatilauksen paikka?

    VastaaPoista
  4. Nuita pääsee kuikkimaan vähän lisää KnitPicksin sivuilla, josko se helpottais ostopäätöstä.. :D

    VastaaPoista
  5. Minäkin jo näin etukäteen himoitsen tuota Bag Stylea, ja nyt kun kerroit niin tuo Voguen sukkakirjakin on varmaan ostettava. Näyttää niin, erilaiselta. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Laura! KnitPicksin sivuilla tulee harvemmin käytyä, kun sieltä ei saa mitään tilattua..

    VastaaPoista
  7. Saahan KnitPicksiltä tilattua, kun käyttää "kuriiria". ;o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!