9.1.08

Kolme grammaa parasetamolia on päiväannoksein..

Kirjoittelu on viime päivinä jäänyt, koska selkä on ollut pirullisen kipeä. Toinen puoli pakarasta kramppaa ja välillä niin pahasti, että saan vetää toista jalkaa perässäni. Vaiva alkoi jo viime viikolla heti ensimmäisenä työpäivänä loman jälkeen. Kävin näyttäytymässä neuvolassa kun kerran oli asiaa samalle suunnalle hammaslääkärin takia. Neuvolasta tuli ohjeeksi ottaa Panadolia. Sama ohje tuli, kun soitin äitipolille. Eli tässä on nyt menty 4-6 Panadolin voimin viime päivät. Ei ne oikeasti auta, vievät vain pahimman kipupiikin pois.

Sairaslomaahan ei minkään selkäkivun takia saa. Kumma kyllä sairaslomaa saa selkäkivun takia, jos ei ole raskaana, ihan sairaanhoitajakin sitä on ennen myöntänyt. Mutta raskaana ollessa selkäkivut kuuluvat asiaan ja blaablaa. Neuvolantätin kanssa ei ole mennyt yksiin alusta alkaen..

Eilen alkoi tuntua siltä, että en kestä enää lääkkeistä huolimatta. Töissä piti huilata kesken matkaa rappusia alas, kun sekä liitokset että selkä tuntuivat repeävän. Kotona en meinannut päästä autosta ylös, mutta miestä olisi pitänyt odottaa avuksi vielä puoli tuntia.

Sain täksi päiväksi lääkäriajan ja tuloksena on sairaslomaa äitiysloman alkuun asti ja lähete fysioterapeutille. Panadolia saan edelleen syödä tarpeen mukaan, mutta nyt voin onneksi levätä, ettei lääkettä välttämättä tarvitse syödä. Eikä tässä kunnossa kuulemma pidä missään nimessä töitä tehdä!

Sitä minäkin..

En sentään saanut matolääkekuuria kuten eräs tuttu 30 vuotta sitten. Pahoinvointi ym. kuulostaa selvästi siltä, että on matoja. Ettei tullut mieleen että potilas voisi olla raskaana!

Huomenna vielä piipahdan töissä selvittelemässä asioita ja palaveeraamassa oppilasasioista sijaisen kanssa. Töihin on kamala ikävä jo nyt.. Ei minusta ole kotirouvaksi!

16 kommenttia:

  1. kyllä se ikävä haihtuu, hyvinkin pian ;) Kohta mietit että miten tässä töissä ehtisi ollakaan.. mulla kramppas myös selkä ja toinen jalka koko loppuraskauden, aika kamalaa kun sängystä nousuun meni 5 min (siinä ajassa riiviöt ehti tehdä jo vaikka mitä kivoja yllätyksiä).

    VastaaPoista
  2. Sympatiaa täältä päin! Täällä alkoivat jalkoihin säteilevät kivut onneksi vasta ä-lomalla, ja olen toistaiseksi pärjännyt ilman lääkkeitä. Mutta onhan kurjaa! Luulen, että kunhan pieni saapuu, et enää kaipaile niin töihin. Hyvää odotusta, hyvää vointia!

    VastaaPoista
  3. Huh, kuulostaapa hankalalta olosi. Voimia ja tsemppiä, eiköhän se siitä helpota, aikalailla äkkiseltään, väittäisin. ;D Nyt saat vielä pötkötellä rauhassa soffalla ja unelmoida.

    VastaaPoista
  4. Harmittavaa tuo selkäsärky. Kyllä selkäsärkyinen kuuluu lepoon, olipa raskaana tai ei!

    Minulle kyllä kävi 16 vuotta toisinpäin: neuvolatäti ihmetteli kovasti, kun en millään suostunut valittamaan mitään kohtaa ja jäämään sairauslomalle!

    Toivottavasti olosi paranee!

    VastaaPoista
  5. Anonyymi9.1.08

    No koetahan nyt kuitenkin rauhoittua kotiin ja nauttia hetken levosta. Ja nuku kun vielä voit... (Näin minua ohjeisti esikoista odottaessani joku tuttava, mutta eivätpä ne yöunet loppuraskaudessa kovin kehuttavia olleet.)

    VastaaPoista
  6. Olin ajatellut ehdottaa menoa hyvälle hierojalle tai kiopraktikolle. Mutta jospa lepo auttaa. Töihin kyllä ehtii: elä itsellesi!

    VastaaPoista
  7. Anonyymi9.1.08

    Nauti nyt olostasi sen, minkä spystyt. Toivottavasti olo helpottuu pian. Kyllä sinä ehdit vielä töissä olemaan ihan riittämiin.

    VastaaPoista
  8. Tiina, nyt ihan oikeesti lepäilet ja varovasti jumppaa tms että saisit sen selän kuntoon.Iso muutos keholle on siirtyäkantamaan vatsapuolen taakkaa käsivarsilla.
    Sitä autuutta odotellessa lepää, vaikka eipä varastoon voi levätä.lämpimin ajatuksin.

    VastaaPoista
  9. neuvolantätiä voi vaihtaa jos yhteistyö ei suju. iskiakseen voi kokeilla varovaista venytystä, nosta jalka työpöydälle ja kurota eteenpäin, näin hermo saa lisätilaa.

    VastaaPoista
  10. Tsemppiä sairaslomalaiselle! Äläkä kasaa tekemättömiä kotitöitä viereesi:) Mä en ehtinyt viettämään saikkua kuin pari viikkoa ennen kuin pojat syntyivät ennen aikojaan, joten paras neuvoni on levätä ja kerätä voimia tulevaan, tehdä sellaisia juttuja mitkä tuntuvat hyviltä! Ja tietty neuloa... sehän ei ole raskasta työtä;)

    VastaaPoista
  11. Anonyymi12.1.08

    Lepää, ulkoile, liiku, minkä pystyt ja kerää voimia :)!
    Aika menee luultavasti sittenkin nopeammin kuin luulisikaan ja kohta puuhaa riittää yllin kyllin.

    Lepo on hyväksi sekä itsellesi että vauvalle :). Selkää tarvitaan vielä synnytyksessä ja vauvaa hoitaessa, joten toivottavasti saat sen parempaan kuntoon - voimia :)!!

    /Äitee täällä sormi pystyssä neuvomassa ;) /

    VastaaPoista
  12. Toivottavasti vaivat helpottavat pian. Tulin vaan kertomaan, että nimesin sinut You make my day -listalle. Onnellisia odotuksen viime metrejä!

    VastaaPoista
  13. Jaksuja! Kyllä saikkua selkäkipujen vuoksi saa kunhan vaan oikealle lääkärille menee, onneksi menit.

    VastaaPoista
  14. Ah, niin You make my day... Katso blogini.

    VastaaPoista
  15. Anonyymi14.1.08

    TeeMunPäivä sinullekin, käväisehän blogissani!

    VastaaPoista
  16. Anonyymi15.1.08

    Ikimuistoista alkanutta vuotta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!