16.7.09

Vettä ja villiksiä

Viikon alku oltiin miehen kotipaikkakunnalla. Reissuun mahtui apen kesämökin rakentamisen lisäksi myös tutustumista paikallisnähtävyyteen. Matka taittui mukavasti laivalla, vaikka se hieman totiseksi pikkumiehen vetikin..



















Pirtissä oli kolme rukkia, kaikki käyttämättömänä ja ainakin kaksi niistä oli rikki. Enempää en ennättänyt tutkia, sillä miehelle tuli yhtäkkiä kiire saada minut ulos pirtistä. Liekö pelännyt meidän jäävän loppupäiväksi sinne..





























Rannalla loppuaika kului mukavasti laivaa odotellessa. Rantahiekassa oli mukava leikkiä.



















Lopulta tuli uni ja nälkä. Onneksi äiti oli varautunut helpolla matkaeväällä.




















Automatkojen ja Aaron päiväunien (kiitettävät kaksi ja puoli tuntia!) aikana neuletakki valmistui nopeasti. Lankana pääosin Novitan Florica, puikot 2,5 mm tai 3 mm ja malli Garnstudion kaarrokeneuletakki.





















Kirjoneulekaarrokkeen värit ovat ihanan harmoniset. Kaikki kasvivärjättyjä, takaa vasemmalta punasipulin jälkiväri, punasipuli ja lupiini. Edessä vasemmalta jäkälä ja limanuljaska. Kaikissa alunapuretus, takarivin langat Novitan Floricaa ja edessä Pirtin Kehräämön ohutta kampalankaa.





















Välipalaneuleena tein uudesta Novitan Purosta pienenpienet villavaippahousut. Niitä en tietenkään päässyt testaamaan, mutta lanoliinituksen jälkeen housut vaikuttaisivat sopivan tehtäväänsä mainiosti. Lanka on tunnultaan todella samantapaista kuin Novitan Aino tai Twilleys of Stamfordin Freedom Spirit (myy mm. Priima). Värit vaihtuvat melko tiheästi, mutta pienissä vastasyntyneen villahousuissa raidoista tulee silti meko leveitä. Yhdestä kerästä sain neulottua yhdet pitkälahkeiset nb-kokoiset villikset. Isompiin pitkälahkeisiin tarvitaan kaksi kerää, mutta ehkä lyhytlahkeisiin s-kokoisiin riittäisi vielä yksi kerä.






















































Malli:Villavaippahousut, oma malli
Lanka: Novita Puro Ruska 38 g
Puikot: 4,5 mm pyöröpuikot 40 cm ja 30 cm

9 kommenttia:

  1. Puro näyttää kauniilta langalta vaan se nyppyyntyminen pelottaa...Kauniit on villahousut tästä langasta!

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis väricombo tuossa kaarrokeneuleessa. :o)

    VastaaPoista
  3. Ihania lomakuvia! Oli kiva törmätä marketissa!

    Pitäisköhän vielä yhdet vaippahousut kutaista...voisin kysellä silmukkamääriä, jos innostun minäkin "puroilemaan". Näyttää kauniilta sävytykseltä.

    VastaaPoista
  4. Kaunis villatakki ja villikset on söpöt!

    VastaaPoista
  5. Oi että, miten kauniita värejä. Ja ihana paita teidän pikkumiehellä. =)

    VastaaPoista
  6. Kyllä kasvivärjätyissä langoissa on ihan parhaat värit. Puronkaan väreissä ei ole valittamista, monta kivaa suunnitelmaa olisi sille jos se vaan ei nyppäänny liikaa.

    VastaaPoista
  7. Tosi kaunis paita tulossa ja ihanat luonnosta saadut sävyt :)

    VastaaPoista
  8. Ollappa ihanan väristä lankaa <3

    VastaaPoista
  9. Kivan värinen neule tulossa nuista kasvivärjätyistä langoista. Ihania myös puro-villahousut. Pitäis neuloa niitä itekki mut villa ja helle ei sovi mulla yhteen sitten millään. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!