14.5.13

Lentsikkaa ja heppoja

Kevään ompelukärpäsen innoittamana tuli tilaitua vähän kankaita. Kaapissa on nyt mukava varasto (entisten tylsien lisäksi) ihania kankaita mm. Tinttamarellista, Sampsukasta, Royal-tuotteelta ja Lasten Taikamaasta. Sampsukan Onerva ei ennättänyt ilmestyä tilaukseen mennessä, joten se jäi hieman harmittamaan. Ehkä sitä pitää vielä käydä kipaisemassa paikan päältä.. 

Ensimmäiset kuviotrikoot pääsivät jo vaatteiksi asti. Poikanen tahtoi Lasten taikamaasta ostetusta lentokenttätrikoosta paidan ja päädyin ompelemaan jo valmiiksi piirretyillä kaavoilla. Viime syksyinen dinosauruspaita on osoittautunut suosikiksi. Eipä tätä lentsikkapaitaakaan olisi saanut pyykkiin laittaa.. 



Tytärlapsi sai  Tinttamarellin Dalaheppatrikoosta Ottobren Dreamland-tunikan koossa 104. Tein ihan ohjeen mukaan, mutta ehkä olisi pitänyt piirtää hieman pidempi helma ja pidemmät hihat, niin tuolle olisi ollut käyttöä pidempään. Resorikanttaukset tein ohjeen mukaan, mutta niistä tuli liian leveät. No, menettelee se näinkin. Silmun tekeminen oli uutta, mutta siihen löytyi hienot kuvalliset ohjeet Hannella-blogista.

Kuvan HM:n trikooleggareista meni molemmat polvet puhki pian kuvan ottamisen jälkeen. Pääsen paikkauspuuhiin..


1 kommentti:

Kiitos kommentista!