2.8.15

Thunderstorm

Osallistuin Alicia Plummerin mysteerihuivin Thunderstorm Knit Alongiin. Valitsin langan varastoista ja sopivaa väriä ja paksuutta oli riittävä määrä ainoastaan Louhittaren Luolan Väinämöisessä ja värissä Valaan Laulu. Eikä se ollenkaan huono vaihtoehto ollut. 


Huivin vihjeet muodostuivat ukkosmyrskyn tai pikemminkin sateen eri vaiheista.

 
Aluksi on tyyntä, sitten alkaa tuulla. Seuraavaksi pisaroi. Sade yltyy.


Viimein sade loppuu ja maa on kosteaa.


Huivi oli sopivan helppoa ja aivotonta neulottavaa. Huivin neulominen ei keskiosan reikäpitsikuviota lukuunottamatta päässyt puuduttamaan, koska kuvio vaihtui sopivin välein. Ennen kastelua ja pingottamista huivi näytti mörvelöltä, niin kuin ne yleensä näyttävät, mutta taas pingotus teki tehtävänsä. Huivista tuli kaunis, ja mikä parasta, juuri sopivan suuri kääriytymishuivi! 



Sadetta on tänä kesänä riittänyt, joetn sopivaa sateenjälkeistä kuvaushetkeä ei tarvinnut kauan odottaa. Vielä löytyi kastepisaroita lehdiltä.



Kuusi sai toimia kuvausassistentin puuttuessa mallina. Hyvin pukee.

Huiville tuli leveyttä noin kaksi metriä. Lankaa kului 195 grammaa.




6 kommenttia:

  1. Upea jättihuivi, sitkun kerkiän ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ja sopivan helppo ja aivoton tehdä! Tiheys oli hieman ohjeessa annettua löysempää ja siksi tuli iso huivi. Ajattelin, että Väiski saattaisi olla kaulahuiviin vähän turhan karkeaa.

    VastaaPoista
  3. Heippa! tykkään blogistasi ja heitin sinulle haasteen :) http://lankapuikotinspiraatio.blogspot.fi/2015/08/liebster-award-haaste.html

    VastaaPoista
  4. Huikeen kokoinen! Ihana kääriytyä tuohon viileinä syysiltoina =) Kivaa vaihtelua noilla erilaisilla reikäpinnoilla saa aikaan! Ja ihana tuo väri!

    VastaaPoista
  5. Huomaan, että olet saanut haasteen :) Laitoin sinulle blogiini saman haasteen :) http://tuulenaskeleet.blogspot.fi/2015/08/liebster-award.html

    Ihana huivi ja riittävän kookas.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!