17.6.07

Kukkanen

Tinkan blogista löytyi ajatus, joka iski täysillä:

- Tuleekohan vahvemmaksi, jos joutuu kokemaan tavallista enemmän?
- Varmasti. Ihmiset ovat tismalleen kuin kukat:
tarvitsemme aurinkoa ja hoivaa ja sen sellaista -
mutta kasvamme paremmin kun päälle nakkaa pussin paskaa.

(alunperin Nemi-sarjakuvalehdestä)


Odottelen edelleen lisää apupaskaa! :P Näytteen analysointiin voi mennä kuulemma 6-8 viikkoa, vaikka alunperin luvattiin 2-3 viikkoa. Mutta köyhä käy julkisella..

Neulejutut eivät hirveästi ole edenneet, koska olen edelleen ollut pihahommissa. Neulomisen sijaan olen tehnyt ristipistojuttuja, niistä juttua joskus myöhemmin. :)

Pelagia-neuletakki (siis se Penélopen neuletakki Kapteeni Corellin mandoliinista) on edelleen vaiheessa. Olen ollut liikaa omissa ajatuksissani, eli vain istunut neule sylissä. Pahinta on odottaminen, tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Takakappalee valmistuu kyllä tämän illan aikana, joten ehkä saan sen valmiiksi ensi kesäksi!

Seuraavaksi pitäisi päättää pääseekö puikoille Mystery Stole 3, vai jätänkö sen neulomisen suosiolla myöhempään ja tartun pari vuotta vanhan Modan Vogue Knitting-neuleisiin... (muistaaako kukaan vielä sitä Vittadini-puseroa ja ihanaa pitsineuletta?)

6 kommenttia:

  1. Mitä mitä? Mulla on ihan mennyt ohi, että sinäkin ristipistoilet. Brutukseni! :D Jospa itsekin saisi taas jatkettua majakkaa, jahka loma joskus alkaa..

    Voimia odotteluun!

    VastaaPoista
  2. Mä todellakin muistan sen Vittadini-neuleen...ihana! Ikävä kyllä kesällä ei oikein saa mitään käsitöitä aikaiseksi, tai siis ainakaan mä en saa...;)
    Jospa syksyllä sitten taas.

    VastaaPoista
  3. MP: Kyllä, pistely on vaan ollut tauolla viimeiset pari-kolme vuotta. Kuten ompelukin..

    Pilvi: Hyvä, että joku muistaa! Sattui silmiin vanhoja lehtiä selatessa. Silloin oli parissa numerossa Voguen neuleita.

    VastaaPoista
  4. Hei voimia teille.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi19.6.07

    Kiitos linkkivinkistä! en älynnyt että sieltähän sen näkee...
    Kaikkeen sitä joutuu kun on puhelias ja neuloo julkisesti..heheh.

    VastaaPoista
  6. Kyllähän Vittadini on muistissa, kun just siivosin käsityöhyllyä kaapissa. Kainaloiden kohdalla näyttäisi menevän (teen pyörönä). Ehkä sen voisi taas kaivaa naftaliinista tv-neuleeksi. Omien pistelytöiden ufoutumisesta en taida edes mainita mitään, hävettäisi liikaa ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!