20.3.15

Blogisynttärit ja arvonta

Wuhuu! Se on muuten taas maaliskuu ja blogisynttäreiden aika! Viime vuonna kymppisynttärit menivät ohi, mutta tänä vuonna juhlitaan. 

Blogi täyttää 26.3. 11 vuotta ja arvon tuona päivänä klo 12.00 tähän postaukseen kommentin jättäneiden kesken jotain pientä kivaa yllätystä. Tällä kertaa se ei ole mitään itsetehtyä! 

Ja koska blogi on edelleenkin tätä old school -osastoa, enkä tee blogiyhteistyötä minkään yrityksen kanssa, tulee tämä palkinto omasta pussista. 

Osallistuaksesi kommentoi kertomalla miten ja milloin löysit neuleblogit. Muistathan jättää jonkinlaiset yhteystiedot, jotta voin arvan osuessa kohdallesi tavoitaa sinut! 

Itse eksyin ensiksi Marjutin neuleblogiin joskus vuoden 2003 loppupuolella. Oman blogin perustin aikani ihmeteltyä. Sitä ennen olin jo tehnyt neuleaiheiset kotisivut. Kovin montaa blogia ei vuoden 2004 alussa ollut, omanikin oli ensimmäisten kymmenen joukossa. Moni niistä porskuttaa onneksi vieläkin, osa enemmän ja osa (kuten tämä) vähemmän aktiivisena. 2004 vuoden lopussa ja 2005 neuleaiheisia blogeja alkoi ilmestyä enemmän ja keskustelu niissä kävi aktiivisena. 

Ravelryn myötä keskustelu blogeissa on hiljentynyt kummasti ja itsekin huomaan passivoituneeni neuleblogien lukemisessa ja kommentoinnissa. Joskus minulla oli kaikki suomalaiset neuleblogit lukulistalla, mutta enää siihen ei pystyisi! Jotenkin huomaan nostalgiahuuruissani haikailevani alkuaikojen kotikutoisuutta.. Tosin tässä blogissahan edelleenkin kuvat räpäistään epäammattimaisesti ja pikaisesti, ei ole suurperheessä aikaa tuntien kuvaussessioihin! 




38 kommenttia:

  1. Onnittelut pitkästä blogiurasta! Marjutin kauttahan minäkin neuleblogit löysin ja itse sitten perässä pikapikaa omaa blogia tekemään :-)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut 11 vuodesta! Itse löysin neuleblogit varmaan vasta joskus viitisen vuotta ihan netissä surffailemalla. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Anonyymi20.3.15

    Onnea huikeasta blogiurasta! Löysin neuleblogit pari vuotta sitten äitiyslomalle jäätyäni, kun aloin tekemään taas enemmän käsitöitä.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  4. Ihana tarina! Onnea yhdentoista vuoden taipaleesta, se on kyllä hurjan pitkä aika, ainakin jos miettii tätä omaa blogitaivalta. Olen otettu Old school -meiningistä, musta on hienoa että joku vielä tekee jotain ilman sponssausta. Tai ehkä oon vaan kateellinen, kun joudun itse ostamaan omat lankani ;) Pidän myös kotikutoisuudesta. Oma blogi on lipsahtanut viime vuoden totaalisen ajanpuutteen takia kännykkäkameralla räpsittyjen suttuisten kuvien varaan, mikä aiheuttaa lievää alemmuuskompleksia. Lisäksi siellä on mallina joku väsyneen näköinen täti, jonka vois myös pistää vaihtoon, ja kaiken huipuksi vuoden aikana on kertynyt aika pino kuvaamatta jääneitä neuleita, kun niiden kuvaaminen itse sillä kännyllä on vähän hankalaa. Noh, taisin tästä aiheesta postatakin jokin aika sitten, joten ei siitä sen enempää. Toivottavasti sinun blogitaipaleesi jatkuu vielä hyvän tovin, sillä mä ikään kuin vasta löysin tämän blogin, niin uskomattomalta kuin se kuulostakin, kun kuitenkin olet ollut täällä jo yksitoista vuotta. Ja tykkään kovasti tästä tunnelmasta, mulle on välittynyt hyvin positiivinen ja elämäniloinen, ja sellainen realistinen kuva täältä. Ehkä se on se suurperheen äitiys :) Tai sitten toi profiilikuva. Näen kyllä että siinä on alla tuoli, mutta en voi välttyä mielikuvalta, että sä tanssit siellä keittiön pöydällä keltaisissa polvisukissa noin niinkun arkesi kuluksi.

    VastaaPoista
  5. Onnea ja kiitos jokaisesta vuodesta!
    Itse löysin neuleblogit muistaakseni toukokuussa 2004, muistan vieläkin sen tunteen; iloa, ihmetystä ja siihen koukkuun samana päivänä jäin...

    VastaaPoista
  6. Anonyymi20.3.15

    Hei Tiina,
    Minä löysin Marjutin blogin joskus 2003 ja pian sen jälkeen sinun blogisi jne. Omaa blogia en ole vielä saanut aikaseksi. Aktiivisesti seurailen blogeja, mutten tykkää kommentoida ja Ravelrya käytän vain ohjeiden etsimiseen. Jos sinä olet Old school, minä olen varmaan sitten dinosaurusten kavereita :) Hauskaa syntymäpäivää!
    Minna

    VastaaPoista
  7. Onnittelut ihan huiman pitkästä blogitaipaleesta! :) Muistan itekin 2000-luvun alkupuolella lukiossa ollessani, että esimerkiksi kotisivujen tekeminen html-koodilla yms. oli silloin kovassa huudossa - sittemmin alkoi tulla ihan valmiita pohjia. Itsekin silloin kokeilin kotisivujen tekoa, mutta se sitten jäi.. Käsityöblogin perustamisesta innostuin sitten vuonna 2013 Facebookin kautta, kun niitä aikoja aloittelin neulomaan ja silloin syntyi Käsityöblogit -ryhmä.. Ja silloin vaan aattelin, jotta miksipäs ei? Laitanpa itekin blogin pystyyn :) Liityin lukijaksi!
    Khadin Lankalabyrintti / korhonen.m.kati@gmail.com

    VastaaPoista
  8. En muista tarkalleen, milloin aloin lukea blogiasi, mutta kyllä siitä varmaan melkein 10 vuotta on. Itselläni kesti siitä vielä monta vuotta ennen kuin uskaltauduin perustamaan oman blogini. Alkutaipaleella blogeja oli sen verran vähän, että mitään feedlyjä ei silloin vielä tarvittu.

    VastaaPoista
  9. Koska tykkään hirveästi neuloa ja virkata,ihan vaan googlettamalla käsityöblogeja löysin tämän blogin.Mukana arvonnassa.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Koska tykkään hirveästi neuloa ja virkata,ihan vaan googlettamalla käsityöblogeja löysin tämän blogin.Mukana arvonnassa.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Hei! Onnea huikeista 11 vuodesta! Oma blogini on toukokuussa kymmenvuotias, joten samalla tiellä ollaan! En nyt varsinaisesti muista, miten löysin blogimaailman. Ehkä silloisen Neulonta-sähköpostilistan kautta? Aika pian perustin omanikin. Sinun blogiasi olen todennäköisesti seurannut melko alusta asti. :)

    VastaaPoista
  12. Onnittelut 11-vuotiaalle!
    Itse löuysin blogit joskus kauan sitten ja luekselein niitä ja lapseni Uhoavan Gnun avustuksella aloitin omani omani 2006 keväällä. Marjut oli alkuvaiheessa ja muita ei nyt tule mieleen.

    VastaaPoista
  13. Löysin blogit jostain kautta varmaan 2004 kesällä omani perustin sitten lokakuussa. Ensimmäiset blogit mitä muistan oli varmaankin juuri Marjut ja sinä sekä Piia ja toki Kristel. Olihan niitä paljon muitakin, mutta näin äkkiseltään muistan nuo niiltä alkuajoilta.Myöhemminkö sitten tuli ainakin Villasukka, AnneM jne. jne. Terveisin harvakseltaan bloggaava =)

    VastaaPoista
  14. Anonyymi21.3.15

    Minä olen silmäillyt neuleblogeja noin kymmenen vuotta. Sinun blogistasi löysin sukkataulukon, jota olen monesti käyttänyt. Marjutin blogista löytyi lankasanasto, jonka myös olen laittanut kirjanmerkiksi. Nyt neuleblogien seuraaminen on jäänyt huomattavasti vähemmälle. Pian ja Kardemumman blogeissa käyn katsomassa,onko tullut päivityksiä.

    Hienoa, ettet ole antanut blogiasi kenenkään mainoskanavaksi. Onnitellen Piri

    VastaaPoista
  15. Muutama vuosi sitten halusin aloittaa käsityöharrastuksen ja ohjeita googlaillessani löysin kivoja blogeja :)

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Huikean pitkä blogiura! Paljon onnea! Löysin blogit reilut neljä vuotta sitten. Pian aloin pitää omaa blogia. Neuleblogeihin löysin muiden käsityöblogien kautta. Kiitos kun osallistuit Hääräämön arvontaan, sitä kautta löysin tänne :)

    VastaaPoista
  17. routa22.3.15

    onnittelut monista vuosista. en edes muista koska aloin seuraamaan blogeja, Marjutin oma varmaan just niitä ekoja. neulomon kautta tuli moni tutuksi, varmaan sitä kautta löysin siunkin omasi. harmi kun moni blogi on lopettanut, tai vain kuihtunut kasaan. mutta moni uusia on tullut tilalle. blogiluettelot blogien sivuilla on kivoja, niistä löytää uusia tuttavuuksia.

    VastaaPoista
  18. Onnea pitkästä bloggausurasta! Jokunen vuosi sitten löysin neuleblogeihin, kun oli vuorotteluvapaalla keksittävä uutta tekemistä.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Löysin neule(ja yleensäkin käsityö)blogit joskus vuonna 2006 tai 2007. Olin juuri saanut ensimmäisen lapsen ja päivisin oli aikaa surffata netissä. Aikani katseltuani päätin pistää oman blogin pystyyn. Ihastuin yhteisiin projekteihin, missä yritettiin kuluttaa lankaa, neuloa vähäosaisille tai jotain muuta. Arvonnat ja ohjeet ovat edelleen mieluisia...

    VastaaPoista
  20. Ai niin ne yhteystiedot: rakkautta ja rappioromantiikkaa blogi tai s-posti rebalester@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Kiitos kaikille kommenteista! Hauska lukea teidän kommentteja ja eksymisiä neuleblogien maailmaan!

    VastaaPoista
  22. Onnea blogille! Mä löysin blogit joskus 2006 tai 2007 kun etsin ohjeita netistä. Oman bloginkin aloitin silloin 2007.




    VastaaPoista
  23. Onnea 11-vuotiaalle!
    Minä eksyin neuleblogien maailmaan vähän niinkuin vahingossa, kun tartuin vuonna 2006 tai 2007 vuosien tauon jälkeen puikkoihin neuloakseni silloiselle masuvauvalle villahousut. Etsiskelin netissä sopivia ohjeita ja sitten törmäsin johonkin blogiin. Napsuttelin linkistä linkkiin ja aina vain uusia, ihania blogeja tuli vastaan. Sitten perustinkin aika nopeasti omani, joka on ollut vuosien varrella välillä kovinkin aktiivinen, välillä vähemmän aktiivinen. Nykyään sinne tulee lähinnä kirjattua ja kuvattua valmistuneet työt.

    VastaaPoista
  24. Onnea! Olen seurannut käsityöblogeja yli 10 vuotta. Törmäsin niihin sattumalta ja olenkin edelleen onnellinen siitä sattumasta. En ole itse aloittanut bloggailua, kun aikaa menee jo niin paljon toisten blogien lukemiseen.
    sa_sarene @ yahoo.com

    VastaaPoista
  25. Onnea huikeasta saavutuksesta! Minun ensimmäisiä blogejani lueskelun kannalta on ollut myös Marjutin blogi, myös esim. Kristiinan silmukat ja muut "vanhat" hyvät. Itse mietin aika pitkään että perustaako vaiko ei perustaa. Taitaa olla nyt 7 vuotta tuo blogini.
    Olen itse ajatellut myös että neuleblogin ovat hiipuneet. Ravelry ja facebook vievät sijaa neuleblogeilta ja olenkin miettinyt, veisinkö blogin faceen. Mutta onko facekin jo kohta historiaa ja mennyttä aikaa?

    VastaaPoista
  26. Mahtavan pitkä blogiura! Onnea! :)

    VastaaPoista
  27. Onnittelut täältäkin! Minä eksyin blogimaailmaan siinä syksyllä 2012, kun valmistuin ja yhtäkkiä oli aikaa muuhunkin kuin opiskeluun. Sitten se olikin menoa ja oma blogikin on jo 2-vuotias. :)

    VastaaPoista
  28. Huikean pitkä blogiura, paljon onnea! Oman blogini pistin pystyyn vuoden 2009 syksyllä löydettyäni käsityöblogit muutamaa kuukautta aiemmin. reilu 5 vuotta blogielämää takana siis.

    VastaaPoista
  29. Wou, onnea synttärien johdosta! Itse löysin neuleblogit varmaan joskus 2010, jolloin päätin itsekin sellaisen perustaa. Käsityöt ja blogien selailu antoi hyvää vastapainoa kotiäitiydelle, kun omat resurssit ja voimat eivät oikein riittäneet kotoa poistumiseen muidenkaan harrastusten pariin :)

    VastaaPoista
  30. Onnea pitkästä urasta! Mä en itse asiassa muista, että mitä kautta mä löysin neuleblogit. Luultavasti etsin jotain neulejuttuja netistä ja törmäsin samalla blogeihin. Ehkä Ullan kautta? Ei voi muistaa koska siitä on jo yhdeksän vuotta!

    Tui oon Ravelryssä :)

    VastaaPoista
  31. Onnea blogisynttärinä :). Itse löysin neuleblogit tässä vuoden 2014 loppupuolella jotain käsityöohjetta etsiessäni. Yllätyin monipuolisesta blogitarjonnasta iloisesti. Päätin alkaa myös oman blogin pitämisen nyt tammikuussa.

    VastaaPoista
  32. Ohhoh, ompas sinulla jo pitkä blogi-ura takana. Onneksi olkoon ! Itse olen pitänyt blogia kuusi vuotta, mutta aina vaan tuntuu löytyvän uusia seurattavia käsityöblogeja. Onhan tämä niin mukavaa puuhaa.

    VastaaPoista
  33. Itse löysin käsityöblogit reilu kymmenen vuotta sitten, oman käsityöblogin perustin 9 vuotta sitten, kun sain ekan digikamerani :)

    VastaaPoista
  34. Onnittelut vaikuttavasta blogitaipaleesta! Heitit ihanan kysymyksen; minunlaiseni ylikypsä naisihminen ottaa mielellään retrospektiivisen näkökulman ja ihmettelee miten tähän on tultu.
    Kaikki taisi alkaa baijerilaissukista. Tytär, joka vankasti uskoo, että äippä osaa tehdä ihan mitä vaan, kiikutti minulle aikoinaan ko. sukkien kuvan, ja ohjeisti: Tee mulle! Seurasi kaivelua netissä (kamalaa, ohje oli ulkomaaksi!) ja päädyin Marjutin neulesanaston kautta hänen blogiinsa. En heti oikein tajunnut, että näitä on muitakin, mutta sitä kautta löytyi Mielityn Viiniä ja villasukkia ja sitten se olikin menoa. Ajankohtaa on vähän vaikea selvittää, mutta vuosi lienee ollut 2007. Mielityn Tilli-paidan aloitus (maaliskuu 2008) oli ainoa kiinnekohta jonka löysin, silloin seurasin jo muutamaa blogia.
    Itse asiassa minulla on hämärä mielikuva, että olen mahdollisesti jo aiemmin lukenut jonkun Brysselissä asuvan suomalaisen blogia, mutta en enää muista blogin nimeä enkä tarkempaa ajankohtaa. Blogi oli mahdollisesti kaksikielinen, tai sitten vain englanniksi. Tuleeko kenellekään mieleen mitään ehdokasta?

    VastaaPoista
  35. Onnittelut vaikuttavasta blogitaipaleesta! Heitit ihanan kysymyksen; minunlaiseni ylikypsä naisihminen ottaa mielellään retrospektiivisen näkökulman ja ihmettelee miten tähän on tultu.
    Kaikki taisi alkaa baijerilaissukista. Tytär, joka vankasti uskoo, että äippä osaa tehdä ihan mitä vaan, kiikutti minulle aikoinaan ko. sukkien kuvan, ja ohjeisti: Tee mulle! Seurasi kaivelua netissä (kamalaa, ohje oli ulkomaaksi!) ja päädyin Marjutin neulesanaston kautta hänen blogiinsa. En heti oikein tajunnut, että näitä on muitakin, mutta sitä kautta löytyi Mielityn Viiniä ja villasukkia ja sitten se olikin menoa. Ajankohtaa on vähän vaikea selvittää, mutta vuosi lienee ollut 2007. Mielityn Tilli-paidan aloitus (maaliskuu 2008) oli ainoa kiinnekohta jonka löysin, silloin seurasin jo muutamaa blogia.
    Itse asiassa minulla on hämärä mielikuva, että olen mahdollisesti jo aiemmin lukenut jonkun Brysselissä asuvan suomalaisen blogia, mutta en enää muista blogin nimeä enkä tarkempaa ajankohtaa. Blogi oli mahdollisesti kaksikielinen, tai sitten vain englanniksi. Tuleeko kenellekään mieleen mitään ehdokasta?

    VastaaPoista
  36. Onnittelut myös minulta vaikka en olekaan vakilukija blogissasi. Silloin tällöin harvakseltaan, niinkuin muutenkin on harvennut blogien seuraaminen. Minulla on syy nuo monet fb:n neulontaryhmät, joissa aikaa vierähtää.
    Tarkkaan en muista milloin aloin blogeja seuraamaan mutta varmaan vuotta ennen kuin omani perustin. Oma blogini aloitti hiukan ennen joulua 2007.
    Oliskohan eka blogi jota seurasin, Angorinan. Aikani ihmettelin että miten ihmiset osaavat kirjoittaa noin kivasti ja esitellä käsitöitään.

    VastaaPoista
  37. Isot onnittelut blogille! Jatka samaan malliin! Itse olen noviisi bloggailussa. Aloitin oman blogin työssäkäyvän äidin rentoutumiskeinoista, jotka pitävät sisällään monenmoista värikkäilyä. Ihania blogeja, upeita ideoita ja inspiraationlähteitä, on myös rentouttavaa selailla netissä. Arjen kaaos ympärillä ja oman pään sisällä rauhoittuu kauniiden asioiden katselemisesta ja tekemisestä. Tämä kaikki on syventynyt viimeisen vuoden aikana. Välissä on monta vuotta opiskelua, työtä ja arkea, jolloin en ehtinyt/ ymmärtänyt värkkäämisen terapeuttista merkitystä itselleni. 😉

    VastaaPoista
  38. Arvonta on päättynyt! Poistettuani omat ja tuplakommentit, jäi jäljelle 33 kommenttia, joista Random.org arpoi Titiyyn 20 euron lahjakortin voittajaksi numeron 29 eli Suden silmukat. Onnea! Otan yhteyttä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!